maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kuulumisia kuukauden varrelta

No niin taas vierähti kuukausi, että heilahti, enkä mitään ole saanut kirjoitettua. Nähtävästi heti, kun treenaaminen jää vähemmälle, jää blogikin päivittämättä, vaikka asiaa olisi ollut. Teen nyt sitten pikaisen katsauksen taaksepäin. 

Kuten viime kirjoituksessa jo vihjasin, täällä oli maaliskuussa Santulla tyttökaveri. Tai ehkä voisi jopa sanoa, että puumanainen. ;-) Moira (Shulune Imperial Mystique) saapui meille astutettavaksi. Kirjoitin tästä viikon kestäneestä "koettelemuksesta" pitkän tekstinkin, mutta tuskinpa kukaan tahtoo kovin pitkää jaarittelua lukea siitä, minkälaista viikkoa me täällä elimme, joten päätin olla julkaisematta kirjoitusta. Viikko oli mulle aika stressaava, kun piti kytätä Moiran juoksun etemistä, ja aluksi ei meinannutkaan tapahtumia olla. Kuitenkin astutus saatiin onnistumaan, ja pentuja toivon mukaan odottelemme toukokuun alkupuolelle! Moira käy ultrassa nyt ihan lähipäivinä, joten sitten tiedämme, tuliko Moira kantavaksi. 



Pariskunta <3

Santtu lähti Latviaan näyttelyreissulle 22.-23.3. Moiran omistajan ja Santun kasvattajan kanssa. Itse jäin paiskimaan koko viikonlopuksi töitä, mutta mikäs sen parempaa onkaan, kun koiran saa helposti reissaamaan ilman omistajaansa. Riikassa oli lauantaina Latvian Voittaja, ja sunnuntaina tavallinen kansainvälinen näyttely. Lauantaina Santtu oli PU2 ja sai varacacibin, sunnuntaina sitten voitti urokset, oli VSP ja sai ensimmäisen CACIBinsa! Loisto-Santtu! Sertin kanssa oli vähän epäselvyyttä, kun säännöt olivat hieman tulkinnanvaraiset, ja ei ollut varmuutta, saiko Santtu sertiä ottaa vastaan vai ei. Sitä ei sitten Santulle otettu, mutta nyt jälkikäteen selvittelin asiaa ensiksi kavereilta ja sittemmin otin yhteyttä Latvian kennelliittoon. Juuri tänään tuli vihdoin Latvian kennelliitosta vastaus, että Santtu oli oikeutettu sertiin, joten serti vahvistetaan "jälkikäteen" Santulle kennelliiton toimesta, ja tarvittavat dokumentit lähetetään minulle kotiin postissa. Tämä tarkoittaa sitten käytännössä sitä, että jos Santusta tulee jonkin muun maan valio tulevaisuudessa, samalla siitä tulee myös Latvian muotovalio. Latviasta siis jää alle 2-vuotiaanakin saadut sertit odottamaan muiden maiden valioitumista. Niinpä meidän ei enää tarvitse välttämättä Latviaan lähteä reissaamaan. :-) Santun arvostelut lisäsin omalle sivulleen.

Santtu Latvian reissun jälkeen kuvattuna.

Muuten Santulle ei kuulu sen kummempaa. Tokoa ollaan nyt vähän touhuttu, agility on vielä ollut tauolla. Santtu on käynyt osteopaatilla ja lauantaina osteopaattisella hierojalla. Vielä on sen verran tiukkoja kohtia selässä alkuvuoden trauman takia, että en viitsi viedä agilityesteille ennen kuin alkaa kaveri olla oikeasti vetreänä. Me olimme Turkissa lomalla viime viikon, joten Santtu oli vanhempieni luona hoidossa Laku-papan kaverina. Laku ja Santtu olivat kuulemma paljon leikkineet keskenään viikon aikana, ja vanhempani olivat lenkittäneet koiria tosi paljon. Ihanaa, kun Lakukin jaksaa vielä Santun kanssa pelata, vaikka muuten alkaakin tassu jo aika paljon painaa. :-)

Alla muutama reissukuva. Turkkikin on lomakohteena varsin hieno, vaikka itselläni olikin aika paljon ennakkoluuloja maata kohtaan. Aurinkoa ja lämpöä riitti koko reissun ajan!




Jälkikausi aloitettiin pari päivää sitten keppitreeneillä, ja tänään kävin ostamassa Santulle kunnolliset jälkivaljaat, joissa on kiinnityslenkki vatsan alla. Koska tänään teimmekin pidemmän metsälenkin Ampujien majan ja Karhujärven suunnalla (n. 2,5h / 10km), ja loppupäivä meni kaupoilla, en enää lähtenyt ajamaan metsään jälkeä, mutta toivottavasti huomenna pääsemme tekemään kevään ekan metsäjäljen, ja koeajamaan valjaat. Kiva aloittaa myös metsäkausi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti