tiistai 28. tammikuuta 2014

Uimakausi alkaa

Juu, kyllä uimisen voi aloittaa talvellakin. Kävimme nimittäin eilen Roki-bc:n ja Annen kanssa KoiraSportilla uimassa. Ostimme samalla viiden kerran sarjalipun, jotta kaverukset pääsevät nyt noin 2-3 viikon välein altaaseen. Uinti on hyvää, vaihtelevaa liikuntaa lenkkeilyn rinnalle, ja jos ei kovin rajusti uita, toimii se myös hyvin palauttavana liikuntana. :-)

Ennen uintia kävimme vähän Hiihtomaassa juoksuttamassa koiria. Roki ja Santtu ovat kyllä mainiot kaverit keskenään, minkäänlaista kiristelyä ei koskaan ole niiden välillä ollut, vaikka Santtu on kuitenkin jo 1,5v ja Rokikin 4v kastroimaton uros. Rokin ja Santun leikki on tosi rentoa, ja Rokikin intoutuu paljon juoksemaan Santun kanssa. Vähän otin videotakin leikistä, mutta pahimmat rallit jäivät kuvaamatta.


Roki ui ensiksi, ja sitten oli Santun vuoro. Uimalan pitäjä Ansku nappasi Santun mukaansa, ja mä en oikeastaan puuttunut uittamiseen millään tavalla. Aluksi Santtu oli sitä mieltä, että vähän meinaa olla ällöä, mutta loppujen lopuksi sillä taisi olla tosi hauskaa. Viimeisillä kierroksilla, kun se sai lainata Rokin lelua, Santtu tuntui innostuvan lisää. Ansku myös sanoi, että Santtu näyttää uivan aika tasapainoisesti, ja mielestäni Santun takaosan käyttö uidessa on parantunut. Hyvin jaksoi puikkis pulikoida. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti