Kiirettä pitää, mutta hyvin menee!

Tai kiire on lähinnä täällä omistajan päässä, Santullahan ei oo ollut hoppua nimeksikään, kun on täytynyt vain eristyksissä könöttää... Joka tapauksessa hyvin on mennyt Santun toipuminen, vaikken mitään olekaan ehtinyt kirjoitella blogiin. 

Kävimme yli puolitoista viikkoa sitten siellä lääkärissä, silloin kun viimeisin blogikirjoitus on kirjoitettu. Ei mennyt lääkärikäynnistä ja varpaan murtumisen toteamisesta kuin kaksi päivää, kun Santtu alkoi jo kävellä jalallaan ontumatta. Tassupaketti ei pysynyt paikallaan kuin keskiviikkoon, ja täytyy myöntää, että pennun liikkumisen rajoittaminenkin on ollut välillä haastavaa tuon fiksun bordercollien takia, Aino kun on keksinyt erinäisiä tapoja murtautua pennun luokse leikkitädiksi ja viihdyttäjäksi. Koiraportti on ihan helppo nakki, mutta Aino viihdytti pentua myös taplaamalla itsensä sekä koiraportin että kiinni olevan oven ohitse. Liekö kaikki oikeasti Ainon fiksuutta, mutta ainakin sillä välähtää yrittää kaikenlaista. Onneksi vahinkoja ei siitä ole käynyt, että Aino on päässyt hammaspainia muutamia kertoja Santun kanssa leikkimään, koska Santtu ei tosiaan ole ontunut, eikä edes lujempaa kosketusta varpaaseen aristanut yli viikkoon. Kuitenkin olen yrittänyt Santtua vielä pitää levossa, joskin eilen ja tänään on Santtu saanut olla vanhempieni omakotitalon pihassa vähän pihahommisa mukana. 

Santtu 14.10.

Jos joku kysyisi Santulta, että miten on viimeisimmät vähän alle pari viikkoa mennyt, Santtu huutaisi lujaa, että TYLSÄÄÄÄ! Olen Santtua koittanut aktivoida, tosin nyt muutamaan päivään en ole hirveästi itsekään ehtinyt. Mutta varsinkin silloin, kun Santun jalka oli vielä pahimmillaan, naksuttelin Santulle tosi paljon juttuja. Maahanmenon sain vahvistettua jo kohtuullisen hyväksi, ja Santtu välillä jo alkoi mennä maahan ilman käsiapujakin. Nyt pitäisi taas ottaa maahanmeno-kuuri, mutta hyvälle mallille se alkoi mennä, ja kohtuu kivasti Santtu lähtee jo hakemaan asentoa kyynärien kautta, eikä pyllyn puolelta, joka sille tuntui olevan luontaisin tapa mennä maate. Istumista vahvistin myös. Opetin Santulle lisäksi nenäkosketuksen mun käteen (voi ehkä hyödyntää esim tavaroiden tuomiseen käteen asti), ja kosketusalustaa naksuttelin. Lisäksi Santtu on oppinut tassun ja toisen tassun (tosi hyödyllistä, varsinkin kun se tarjoaa tassujaan muutenkin tosi herkästi ;)) ja suukon. Sivulle tuloa oon myös ottanut Santulle, ja hyvin Santtu lähtee hakemaan itseään jo pienelläkin käsiavulla sivulle, mutta suora perusasento ei ole vielä vahvistunut, eli paikka seilaa. Mutta namilla ohjaten toki onnistuu. Olen myös vähän jalan sallimissa rajoissa imutellut Santulle seuruun alkeita. Kiitos Vilmalle hyvistä treeni-/temppuvinkeistä aiempaan blogikirjoitukseen. :-)

Kohta takana oleva viikko on vietetty omakotitalon vahteina "kotikodissani" Jyväskylän Halssilassa, kun vanhempani olivat reissussa. Vahtiviikon myötä myös Laku (perheemme vanhin koira, nahkacollie myös, joka asuu vanhemmillani) on joutunut siedättymään Santtuun. Sisätiloissa en ole Lakua ja Santtua pitänyt yhdessä, koska se ei vielä onnistuisi, mutta portin takaa on poitsut toisiaan katselleet. Ällöttäähän Lakua toki, mutta ei se ihan hirveän kauhistunut siitä enää ole. Aikansa ottaa ennen kuin Laku ja Santtu voivat yhdessä turvallisesti olla, mutta jatkan siedätyshoitoa, kunhan Santun jalka tulee kuntoon. Lakulle on sitä varten ostettu myös kuonokoppa, jotta pääsemme irtolenkeille tulevaisuudessa turvallisesti. 

Ai niin! Sisäsiisteys on ihan mielettömän hyvällä mallilla! Olen suorastaan äimistynyt siitä, miten 14-viikkoinen koiranpentu voi olla käytännössä sisäsiisti. Kun olemme olleet täällä omakotitalossa nyt reilun viikon (muutimme tänne viime viikon perjantaina, ja huomenna lähden taas omaan kotiini), en ole kertaakaan joutunu siivoamaan Santun vahinkoja lattioilta. Aluksi pidin sanomalehteä Santun yksiössä lattioilla, mutta totesin parin päivän jälkeen, että kun ei kerta tule mitään sisälle, niin eipä niitä papereitakaan tarvitse. Tottakai omakotitalosta koira on helppo päästää suoraan ovesta ulos, mutta Santtu selvästi osaa jo pidättää, ja tietää että ulos kuuluu isojen koirien hätänsä tehdä. Vaikka Santtu on ollut työpäivieni (tai -öiden) ajan ollut yksin jopa kahdeksan tuntia, ei mitään ole ollut lattioilla. Toivottavasti tämä jatkuukin näin taas, kun menemme omaan kotiin, mutta en usko, että sen suurempia takapakkeja enää tulee. Ihan käsittämättömän taitava poika, kun noin kolmetoistaviikkoisena rupesi sisäsiistiksi. :-) *kop kop*

Olen ostanut Santulle erilaisia herkkuja kaluttavaksi, ettei elämä kävisi ihan niin tylsäksi. Santtu on saanut maistella siankorvia ja -saparoita, kuivattua ja paistettua keuhkoa, paistettuja putkiluita, paistettua siansorkkaa jne. Aiemmin on ruokavaliossa ollut nameina Froliceja, Natural Menua, kuivattuja lihanpaloja, ja pureskeltavana perus nahkaluita. Vähän on jänskättänyt, että mitä maha tuumaa moisista herkuista, usein kun kaikki tuollainen pistää pakin sekaisin, varsinkin kaikilla meidän perheen koirilla. Mitään mahaoireita ei ole tullut vielä mistään. Olenkin myös siitä iloinen, että tämän "testailun" perusteella Santun maha kestää erinäisiä asioita hyvin ilman ainaista ripulirallia. Santtu on saanut myös nappulan sekaan erilaisia raakoja lihoja, ja hyvin maistuu ja mahakin tykkää. Toivottavasti Santulla pysyykin moinen teräsvatsa. On niin helpottavaa, kun ei tarvitse aina miettiä, meneekö koiralla maha sekaisin.

Eriparikorva <3

Tässä tiivistettynä noin puolentoista viikon kuulumiset. Keskiviikkona on Santulla varvaskontrolli, joten pidetään peukut pystyssä, jotta vihdoinkin saisi Pikkupoika liikkumisluvan, ja Santtu saisi viimeistään ensi viikonloppuna kirmata koirakavereiden kanssa pihalla asti.