Kontrolli ja tallikoiran elämää

Santtu katselee Karkkia, ja Pasi katselee Santtua.

Eilen kävimme Santun kanssa kontrollikuvissa varvasmurtuman takia. Tällä kertaa Santtua ei onneksi tarvinnut rauhoittaa, vaan lääkäri otti hoitajan kanssa Santun jalasta röngenkuvan ilman rauhoitusta. Nopea käynti oli siis kyseessä.

Lääkäri katsoi kuvaa, ja sanoi varpaan olevan jo hyvää mallia parantumassa, mutta vielä on murtumapinta auki. Ulkoreunasta on kuitenkin murtuma jo hyvin luutunut. Kotiutusohjeisiin lääkäri oli kirjoittanut näin hienon lausunnon:

Santun kontrollikuva varvasmurtumasta. Varvas luutumassa hyvää vauhtia, cortex lateraalisesti jo ehjä, normaali kallus.Santtu myös käyttää jalkaa normaalisti. Suositus parin viikon ajan riehuliikunnan rajoittamista. Ei kontrollikäynnille tarvetta paitsi jos alkaa ontua jalkaa uudelleen.

Kuten lausunnossakin sanotaan, riehuleikkejä ei Santtu pääse vielä leikkimään. Kuitenkin lupa tuli hihnassa (tai vapaana, jos Santtu pysyy kohtuullisen rauhallisena) lenkkeillä maltillisesti. Jo tällaisen liikunnan lisääminen on helpottavaa, niin jollain tavalla saa Santustakin virtaa purettua. Lääkäri oli sitä mieltä, että varvas parantuu varmasti täysin kuntoon. Ainut "murhe" on, että murtumapinta menee hyvin lähelle varpaan nivelpintaa. On siis mahdollista, että jos Santtu joskus alkaa ontua oikeaa takajalkaansa, niin voi vanha vamma alkaa vaivata, jos murtumapinta menee niveleen asti. Ylhäältä otetussa kuvassa murtuma ei niveleen asti mene, mutta koska kuvia ei joka suunnasta saa otettua, ei ole tietoa, miten murtuma etenee varpaassa kolmiuloitteisesti. Eli pahimmillaan tähän nivelväliin voi joskus alkaa muodostua nivelrikkoa, mutta lääkärin sanoin: "Ei murehdita sitä nyt!" Varvas siis varmasti tulee kuntoon, ja nyt kun vielä pari viikkoa rajoittaa Santun menoa, niin eiköhän varvas ole aivan toimiva tulevaisuudessa. :-)

Tänään sitten aloitimmekin Santun aktivoinnin lähtemällä kaverin mukana tallille. Santtu ei ole ennen nähnyt hevosia, ja koska en ole aiempia koiriani tajunnut pentuina totuttaa kavioeläimiin, ajattelin Santun kanssa tehdä poikkeuksen. Lenkkeilmme nimittäin silloin tällöin alueilla, missä tulee hevosia vastaan, ja kieltämättä varsinkin Ainon kanssa tilanteet ovat hieman jännittäviä... 

Tarhasta kurkkiva Karkki.

Santun ensikohtaaminen hevoseen tapahtui, kun lähdimme hakemaan Pasi-suomenhevosta tarhasta. Pasin kaverina tarhassa asui Karkki-niminen puoliverinen, ja Karkki lähti meitä tallille tulijoita portille katsomaan. Santtu nosti hieman niskakarvojaan pystyyn ja häntä laski alas - hiukan siis hirvitti jättikokoinen eläin. Kun Karkki tuli portille, annoin itse hevoselle hieman heinää ja rapsutuksia, ja saman tien Santtu totesi hepan vaarattomaksi, ja alkoi katsella sitä uteliaana. Karkki laskikin ystävällisesti turpansa alas, ja Santtu pääsi Karkkia haistamaan. Siitä alkoi Santun rakkaus hevosiin. 

Otimme Pasin tarhasta, ja pienen harjauksen jälkeen lähdimme kävelyttämään Pasia tietä pitkin. Santtu pääsi kävelylle mukaan, ja voi miten pentu olikin mielissään isosta ystävästään ja siitä, että saa edes vähän kävellä. Santtu katseli Pasia kovin kiinnostuneena häntä heilun, eikä mennyt kauaa, kun Santtu olikin jo Pasin turvan edessä peppu pystyssä kutsumassa Pasia leikkimään. :-) Pasi oli onneksi kiltti koirille, eikä Santun häärääminen turvan edessä saanut suomenhevosta sen suuremmin pois tolaltaan. Sen kuitenkin huomasin, että Santtu ei yhtään ymmärrä väistää hevosta, joten tarkkana sai olla, ettei Santtu mene liian lähelle jalkoja ja jää tallotuksi tai potkituksi.

Yllä on kuvia Santun ja Pasin kohtaamisista lenkillä. "Ihana, Pasi!" Santtu taitaa tuumia.

Lenkkeilyn jälkeen sai Pasi jalkaansa kylmähauteen, ja sillä aikaa ystäväni siivosi heppojen karsinan. Annoin Santun olla vapaana tallissa, ja siinä olikin pennulla monenlaista tutkailtavaa asiaa. Sanoinkin kaverille, että joskus tuntuu, että tuo pentu on jopa liian rohkea. No, tosiasiassa on vain ihanaa, kun koira ei pienistä hetkahda, mutta kyllä mä ihmettelen miten Santtu menikin yksin pitkin tallia ja pihaa häntä heiluen ja samalla uusia asioita etsien. Kävin itse myös varustehuoneessa, jonne Santtu tuli mukaan. Napsautin lähtiessäni valot kiinni, ja huone muuttui aivan pilkkopimeäksi. Santtu ei tuntunut edes huomaavan sitä, että olin lähdössä ja valot sammuivat, kun satulahuoneessa oli niin paljon hajuja ja juttuja, joita olisi ollut kiva tutkia. Vasta kovalla houkuttelulla Santtu suostui tulemaan pois, vaikka ilmeisesti olisi ollut paljon hauskempaa jäädä huoneeseen yksin. Höpsö nappula. :-)

Santtu tutkii maalaismaisemaa

Olen ihan mielettömän ylpeä pienestä Santusta, miten hienosti se tallilla oli mukana. Santtu vaikutti siltä, että se olisi luonnostaan loistava tallikoira sosiaalisen ja uteliaan, mutta kuitenkin ns. järkevän luonteensa takia. Toivonkin, että pääsemme käymään talleilla useammin, koska eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jonakin päivänä minullakin olisi oma kavioeläin... :-) (No joo, se taitaa olla kaukainen haave, mutta haave kuitenkin!)

Santtu-tallikoira katselee, miksi Pasi on pikkukoiran ulottumattomissa karsinassaan. Päivän lopuksi Santtu tajusi myös, että toisessa tarhassa oli kaksi muutakin hevosta. Näyttää, kuin Santtu haaveilisi siitä, josko niistäkin saisi ystäviä itselleen.