Niinpä niin. Aina mun blogeille käy näin. Ei tämä uutta ollut, mutta vähänhän se harmittaa, etten sitten kuitenkaan saanut Santun kasvuajasta pidettyä blogia pystyssä. Jotenkin vain tuntuu, että on niin kiire ollut koko ajan... Nyt kuitenkin ajattelin yrittää pistää blogia pystyyn ihan sen takia, että olemme Santun kanssa aktivoituneet treenaamaan tokoa, agia ja jälkeä, joten jonkinlaista treenipäiväkirjaa olisi syytä pitää pystyssä.
Yritän ehkä vähän enemmän kertoa Santun elämästä, mutta nyt olen (yllättäen) lähdössä yöksi töihin, jonka vuoksi en paljoa ehdi kirjoitella. Kaiken kaikkiaan yhteenvetona voi kuitenkin todeta, että Santulle kuuluu hyvää! Siitä on kasvanut tosi mukava nuori nahkacollien alku, jonka kanssa on ilo asua ja elää. Koira ei juuri helpommaksi voi tuosta muuttua, mutta toisaalta samaan aikaan se tykkää touhuta ja oppia uutta. :-) Santun sosiaalisuus ja elämänmyönteisyys jaksaa usein hämmästyttää, että voiko koira todella olla tällainen. Joten hyvin menee.
Perhettämme kohtasi suuri suru toukokuussa, kun Santun rakas ystävä Aino menehtyi keppionnettomuuden seurauksena. Aino jouduttiin lopettamaan 23.5. puolentoista viikon kipuilun seurauksena. Tarkoituksenani on ollut kirjoittaa Ainon blogiin Ainon kuulumisia ja myöhemmin tästä onnettomuudesta, mutta se on tuntunut niin raskaalta edelleen... Mutta jonakin päivänä sen teen. Lyhyesti kerrottuna kuitenkin Aino juoksi suu auki ohueeseen ja pitkään keppiin toukokuun puolivälissä Laajavuoren laskettelurinteillä. Keppi lävisti nielun. Päivystyksessä kuvittelimme, että keppi (noin 5cm) saatiin poistettua, mutta Aino ei parantunut vahvoista lääkkeistä huolimatta. Vein Ainon toiselle klinikalle, jossa epäiltiin keppiä jääneen Ainon sisälle, ja kepinpalan kulkeutuneen kohti lapaa. Aino oli tässä vaiheessa jo erittäin huonossa kunnossa, ja kun vaihtoehtona olisi ollut todella suuri ja ennusteeltaan epävarma leikkaus tai Ainon päästäminen pois, muutaman itkuisen ja lohduttoman päivän jälkeen päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun. Eläinlääkäri tahtoi avata Ainon, ja ruumiinavauksessa paljastui koko lohduton tilanne. Ainon nielun oli lävistänyt yli 20cm keppi, ja kun eläinlääkäri avasi Ainon, löytyi kepistä vielä 18,5cm nielun ja rinnan välistä. :-( On käsittämätöntä, miten Aino pysyi hengissä. Voin vain kuvitella, kuinka kipeä se oli. Näin voi siis todella käydä, vaikkei sitä meinaa todeksi uskoa. Santtu jäi sitten yksin, ja me kaikki jäimme kaipaamaan iloista Ainoa.
No, takaisin Santtuun. Meillä on Ainon lähdön myötä käynyt aika paljon koirakavereita kylässä. Lenkkeilemme myös paljon muiden koirien kanssa, koska Santtu selvästi kaipaa kotiin koiraseuraa. Santtu on ainakin toistaiseksi tullut tosi hienosti toimeen kaikkien lenkkikavereiden kanssa sukupuolesta ja iästä riippumatta, ja toivon saman sosiaalisuuden säilyvän myös Santun vanhetessa.
Näyttelyissä olemme käyneet todella aktiivisesti kesällä. Päivitin näyttelyarvostelut omalle sivulleen, ja niille pääsee yläpalkin kautta. Tärkeimpinä mainintoina ovat kenties Santun kaksi Suomen SERTiä ja Virosta yksi ROP-voitto Pärnun heinäkuisessa näyttelyssä. Santtu sai Pärnusta samalla junnusertin, ja toista junnusertiä Santtu lähtee metsästämään syyskuussa kasvattaja-Tuulan kanssa.
Yritän päivittää Santun valokuvia ja muita juttuja tänne myöhemmin, samoin niitä treeniasioita. Josko sitä taas jotenkin aktivoituisi tähän blogin pitämiseenkin. Sunnuntaina lähdemme käymään SCY:n järkkäämällä harrastusleirillä Hartolassa. Valitettavasti en päässyt leirille koko viikonlopuksi näiden työvuorojeni takia, mutta onhan se yksikin päivä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti