Kontrolli ja tallikoiran elämää

Santtu katselee Karkkia, ja Pasi katselee Santtua.

Eilen kävimme Santun kanssa kontrollikuvissa varvasmurtuman takia. Tällä kertaa Santtua ei onneksi tarvinnut rauhoittaa, vaan lääkäri otti hoitajan kanssa Santun jalasta röngenkuvan ilman rauhoitusta. Nopea käynti oli siis kyseessä.

Lääkäri katsoi kuvaa, ja sanoi varpaan olevan jo hyvää mallia parantumassa, mutta vielä on murtumapinta auki. Ulkoreunasta on kuitenkin murtuma jo hyvin luutunut. Kotiutusohjeisiin lääkäri oli kirjoittanut näin hienon lausunnon:

Santun kontrollikuva varvasmurtumasta. Varvas luutumassa hyvää vauhtia, cortex lateraalisesti jo ehjä, normaali kallus.Santtu myös käyttää jalkaa normaalisti. Suositus parin viikon ajan riehuliikunnan rajoittamista. Ei kontrollikäynnille tarvetta paitsi jos alkaa ontua jalkaa uudelleen.

Kuten lausunnossakin sanotaan, riehuleikkejä ei Santtu pääse vielä leikkimään. Kuitenkin lupa tuli hihnassa (tai vapaana, jos Santtu pysyy kohtuullisen rauhallisena) lenkkeillä maltillisesti. Jo tällaisen liikunnan lisääminen on helpottavaa, niin jollain tavalla saa Santustakin virtaa purettua. Lääkäri oli sitä mieltä, että varvas parantuu varmasti täysin kuntoon. Ainut "murhe" on, että murtumapinta menee hyvin lähelle varpaan nivelpintaa. On siis mahdollista, että jos Santtu joskus alkaa ontua oikeaa takajalkaansa, niin voi vanha vamma alkaa vaivata, jos murtumapinta menee niveleen asti. Ylhäältä otetussa kuvassa murtuma ei niveleen asti mene, mutta koska kuvia ei joka suunnasta saa otettua, ei ole tietoa, miten murtuma etenee varpaassa kolmiuloitteisesti. Eli pahimmillaan tähän nivelväliin voi joskus alkaa muodostua nivelrikkoa, mutta lääkärin sanoin: "Ei murehdita sitä nyt!" Varvas siis varmasti tulee kuntoon, ja nyt kun vielä pari viikkoa rajoittaa Santun menoa, niin eiköhän varvas ole aivan toimiva tulevaisuudessa. :-)

Tänään sitten aloitimmekin Santun aktivoinnin lähtemällä kaverin mukana tallille. Santtu ei ole ennen nähnyt hevosia, ja koska en ole aiempia koiriani tajunnut pentuina totuttaa kavioeläimiin, ajattelin Santun kanssa tehdä poikkeuksen. Lenkkeilmme nimittäin silloin tällöin alueilla, missä tulee hevosia vastaan, ja kieltämättä varsinkin Ainon kanssa tilanteet ovat hieman jännittäviä... 

Tarhasta kurkkiva Karkki.

Santun ensikohtaaminen hevoseen tapahtui, kun lähdimme hakemaan Pasi-suomenhevosta tarhasta. Pasin kaverina tarhassa asui Karkki-niminen puoliverinen, ja Karkki lähti meitä tallille tulijoita portille katsomaan. Santtu nosti hieman niskakarvojaan pystyyn ja häntä laski alas - hiukan siis hirvitti jättikokoinen eläin. Kun Karkki tuli portille, annoin itse hevoselle hieman heinää ja rapsutuksia, ja saman tien Santtu totesi hepan vaarattomaksi, ja alkoi katsella sitä uteliaana. Karkki laskikin ystävällisesti turpansa alas, ja Santtu pääsi Karkkia haistamaan. Siitä alkoi Santun rakkaus hevosiin. 

Otimme Pasin tarhasta, ja pienen harjauksen jälkeen lähdimme kävelyttämään Pasia tietä pitkin. Santtu pääsi kävelylle mukaan, ja voi miten pentu olikin mielissään isosta ystävästään ja siitä, että saa edes vähän kävellä. Santtu katseli Pasia kovin kiinnostuneena häntä heilun, eikä mennyt kauaa, kun Santtu olikin jo Pasin turvan edessä peppu pystyssä kutsumassa Pasia leikkimään. :-) Pasi oli onneksi kiltti koirille, eikä Santun häärääminen turvan edessä saanut suomenhevosta sen suuremmin pois tolaltaan. Sen kuitenkin huomasin, että Santtu ei yhtään ymmärrä väistää hevosta, joten tarkkana sai olla, ettei Santtu mene liian lähelle jalkoja ja jää tallotuksi tai potkituksi.

Yllä on kuvia Santun ja Pasin kohtaamisista lenkillä. "Ihana, Pasi!" Santtu taitaa tuumia.

Lenkkeilyn jälkeen sai Pasi jalkaansa kylmähauteen, ja sillä aikaa ystäväni siivosi heppojen karsinan. Annoin Santun olla vapaana tallissa, ja siinä olikin pennulla monenlaista tutkailtavaa asiaa. Sanoinkin kaverille, että joskus tuntuu, että tuo pentu on jopa liian rohkea. No, tosiasiassa on vain ihanaa, kun koira ei pienistä hetkahda, mutta kyllä mä ihmettelen miten Santtu menikin yksin pitkin tallia ja pihaa häntä heiluen ja samalla uusia asioita etsien. Kävin itse myös varustehuoneessa, jonne Santtu tuli mukaan. Napsautin lähtiessäni valot kiinni, ja huone muuttui aivan pilkkopimeäksi. Santtu ei tuntunut edes huomaavan sitä, että olin lähdössä ja valot sammuivat, kun satulahuoneessa oli niin paljon hajuja ja juttuja, joita olisi ollut kiva tutkia. Vasta kovalla houkuttelulla Santtu suostui tulemaan pois, vaikka ilmeisesti olisi ollut paljon hauskempaa jäädä huoneeseen yksin. Höpsö nappula. :-)

Santtu tutkii maalaismaisemaa

Olen ihan mielettömän ylpeä pienestä Santusta, miten hienosti se tallilla oli mukana. Santtu vaikutti siltä, että se olisi luonnostaan loistava tallikoira sosiaalisen ja uteliaan, mutta kuitenkin ns. järkevän luonteensa takia. Toivonkin, että pääsemme käymään talleilla useammin, koska eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jonakin päivänä minullakin olisi oma kavioeläin... :-) (No joo, se taitaa olla kaukainen haave, mutta haave kuitenkin!)

Santtu-tallikoira katselee, miksi Pasi on pikkukoiran ulottumattomissa karsinassaan. Päivän lopuksi Santtu tajusi myös, että toisessa tarhassa oli kaksi muutakin hevosta. Näyttää, kuin Santtu haaveilisi siitä, josko niistäkin saisi ystäviä itselleen.

Kiirettä pitää, mutta hyvin menee!

Tai kiire on lähinnä täällä omistajan päässä, Santullahan ei oo ollut hoppua nimeksikään, kun on täytynyt vain eristyksissä könöttää... Joka tapauksessa hyvin on mennyt Santun toipuminen, vaikken mitään olekaan ehtinyt kirjoitella blogiin. 

Kävimme yli puolitoista viikkoa sitten siellä lääkärissä, silloin kun viimeisin blogikirjoitus on kirjoitettu. Ei mennyt lääkärikäynnistä ja varpaan murtumisen toteamisesta kuin kaksi päivää, kun Santtu alkoi jo kävellä jalallaan ontumatta. Tassupaketti ei pysynyt paikallaan kuin keskiviikkoon, ja täytyy myöntää, että pennun liikkumisen rajoittaminenkin on ollut välillä haastavaa tuon fiksun bordercollien takia, Aino kun on keksinyt erinäisiä tapoja murtautua pennun luokse leikkitädiksi ja viihdyttäjäksi. Koiraportti on ihan helppo nakki, mutta Aino viihdytti pentua myös taplaamalla itsensä sekä koiraportin että kiinni olevan oven ohitse. Liekö kaikki oikeasti Ainon fiksuutta, mutta ainakin sillä välähtää yrittää kaikenlaista. Onneksi vahinkoja ei siitä ole käynyt, että Aino on päässyt hammaspainia muutamia kertoja Santun kanssa leikkimään, koska Santtu ei tosiaan ole ontunut, eikä edes lujempaa kosketusta varpaaseen aristanut yli viikkoon. Kuitenkin olen yrittänyt Santtua vielä pitää levossa, joskin eilen ja tänään on Santtu saanut olla vanhempieni omakotitalon pihassa vähän pihahommisa mukana. 

Santtu 14.10.

Jos joku kysyisi Santulta, että miten on viimeisimmät vähän alle pari viikkoa mennyt, Santtu huutaisi lujaa, että TYLSÄÄÄÄ! Olen Santtua koittanut aktivoida, tosin nyt muutamaan päivään en ole hirveästi itsekään ehtinyt. Mutta varsinkin silloin, kun Santun jalka oli vielä pahimmillaan, naksuttelin Santulle tosi paljon juttuja. Maahanmenon sain vahvistettua jo kohtuullisen hyväksi, ja Santtu välillä jo alkoi mennä maahan ilman käsiapujakin. Nyt pitäisi taas ottaa maahanmeno-kuuri, mutta hyvälle mallille se alkoi mennä, ja kohtuu kivasti Santtu lähtee jo hakemaan asentoa kyynärien kautta, eikä pyllyn puolelta, joka sille tuntui olevan luontaisin tapa mennä maate. Istumista vahvistin myös. Opetin Santulle lisäksi nenäkosketuksen mun käteen (voi ehkä hyödyntää esim tavaroiden tuomiseen käteen asti), ja kosketusalustaa naksuttelin. Lisäksi Santtu on oppinut tassun ja toisen tassun (tosi hyödyllistä, varsinkin kun se tarjoaa tassujaan muutenkin tosi herkästi ;)) ja suukon. Sivulle tuloa oon myös ottanut Santulle, ja hyvin Santtu lähtee hakemaan itseään jo pienelläkin käsiavulla sivulle, mutta suora perusasento ei ole vielä vahvistunut, eli paikka seilaa. Mutta namilla ohjaten toki onnistuu. Olen myös vähän jalan sallimissa rajoissa imutellut Santulle seuruun alkeita. Kiitos Vilmalle hyvistä treeni-/temppuvinkeistä aiempaan blogikirjoitukseen. :-)

Kohta takana oleva viikko on vietetty omakotitalon vahteina "kotikodissani" Jyväskylän Halssilassa, kun vanhempani olivat reissussa. Vahtiviikon myötä myös Laku (perheemme vanhin koira, nahkacollie myös, joka asuu vanhemmillani) on joutunut siedättymään Santtuun. Sisätiloissa en ole Lakua ja Santtua pitänyt yhdessä, koska se ei vielä onnistuisi, mutta portin takaa on poitsut toisiaan katselleet. Ällöttäähän Lakua toki, mutta ei se ihan hirveän kauhistunut siitä enää ole. Aikansa ottaa ennen kuin Laku ja Santtu voivat yhdessä turvallisesti olla, mutta jatkan siedätyshoitoa, kunhan Santun jalka tulee kuntoon. Lakulle on sitä varten ostettu myös kuonokoppa, jotta pääsemme irtolenkeille tulevaisuudessa turvallisesti. 

Ai niin! Sisäsiisteys on ihan mielettömän hyvällä mallilla! Olen suorastaan äimistynyt siitä, miten 14-viikkoinen koiranpentu voi olla käytännössä sisäsiisti. Kun olemme olleet täällä omakotitalossa nyt reilun viikon (muutimme tänne viime viikon perjantaina, ja huomenna lähden taas omaan kotiini), en ole kertaakaan joutunu siivoamaan Santun vahinkoja lattioilta. Aluksi pidin sanomalehteä Santun yksiössä lattioilla, mutta totesin parin päivän jälkeen, että kun ei kerta tule mitään sisälle, niin eipä niitä papereitakaan tarvitse. Tottakai omakotitalosta koira on helppo päästää suoraan ovesta ulos, mutta Santtu selvästi osaa jo pidättää, ja tietää että ulos kuuluu isojen koirien hätänsä tehdä. Vaikka Santtu on ollut työpäivieni (tai -öiden) ajan ollut yksin jopa kahdeksan tuntia, ei mitään ole ollut lattioilla. Toivottavasti tämä jatkuukin näin taas, kun menemme omaan kotiin, mutta en usko, että sen suurempia takapakkeja enää tulee. Ihan käsittämättömän taitava poika, kun noin kolmetoistaviikkoisena rupesi sisäsiistiksi. :-) *kop kop*

Olen ostanut Santulle erilaisia herkkuja kaluttavaksi, ettei elämä kävisi ihan niin tylsäksi. Santtu on saanut maistella siankorvia ja -saparoita, kuivattua ja paistettua keuhkoa, paistettuja putkiluita, paistettua siansorkkaa jne. Aiemmin on ruokavaliossa ollut nameina Froliceja, Natural Menua, kuivattuja lihanpaloja, ja pureskeltavana perus nahkaluita. Vähän on jänskättänyt, että mitä maha tuumaa moisista herkuista, usein kun kaikki tuollainen pistää pakin sekaisin, varsinkin kaikilla meidän perheen koirilla. Mitään mahaoireita ei ole tullut vielä mistään. Olenkin myös siitä iloinen, että tämän "testailun" perusteella Santun maha kestää erinäisiä asioita hyvin ilman ainaista ripulirallia. Santtu on saanut myös nappulan sekaan erilaisia raakoja lihoja, ja hyvin maistuu ja mahakin tykkää. Toivottavasti Santulla pysyykin moinen teräsvatsa. On niin helpottavaa, kun ei tarvitse aina miettiä, meneekö koiralla maha sekaisin.

Eriparikorva <3

Tässä tiivistettynä noin puolentoista viikon kuulumiset. Keskiviikkona on Santulla varvaskontrolli, joten pidetään peukut pystyssä, jotta vihdoinkin saisi Pikkupoika liikkumisluvan, ja Santtu saisi viimeistään ensi viikonloppuna kirmata koirakavereiden kanssa pihalla asti.

Santtu kännää

Nuorena se nähtävästi meidän perheessä aloitetaan. Nimittäin kännääminen. (Tosin tämä taitaa koskea meidän perheen nelijalkaisia ;-)) Santtu siis joutui tänään ensimmäistä kertaa eläinklinikalle ja rauhoitukseen.

Krapulainen Santtu, aivan kuin Vekku. <3

Kävimme eilen iltasella Annen ja Rokin kanssa treenailemassa ja lenkillä. Santtu aluksi touhusi kentällä istumisia, muutamia maahanmenoja, imutuksella seuruun alkeita ja perusasentoa, ja lopuksi leikittiin kettusella oikein pitkät pätkät. Hyvät oli pikkukoiran "treenit", ja on se kyllä ihana, kun ei reagoi häiriöön juurikaan. Jatkoimme treenien jälkeen lenkille, kävelimme Halssilan pururataa pitkin. Aino pääosin hihnassa, Santtu koko lenkin vapaana jolkotellen Rokin seurana. Vähän matkaa sai Ainokin olla irti, ja silloin Santtu koitti vähän juosta isompien mukana. Muuten se lähinnä ravasi, eikä töhöttänyt päättömänä. Aivan loppulenkillä ihmettelin, että liikkuiko Santtu hieman epäpuhtaasti. Kuitenkin askellus parani taas normaalin näköiseksi, eikä Santtu ulahdellut tai muutenkaan oireillut. Häntä heiluen käveli autolle. Menin vanhempieni luokse Halssilaan, ja Santtu kävi nukkumaan isäni syliin noin puoleksi tunniksi. Olimme siitä lähdössä kotiin, ja kun Santtu lähti isän sylistä kävelemään, se ei varannut oikealle takajalalleen painoa juuri ollenkaan. Aluksi luulin, että Santun jalka puutui, mutta kun vaiva ei mennyt ohi, aloin hieman huolestua. Päätin kuitenkin seurata aamuun, mutta Santtu tuli aamullakin vielä aivan kolmijalkaisena vastaan. Itse paikallistin kivun tunnustelujen jälkeen oikean takajalan sisimpään, eli toiseen, varpaaseen. Ei muuta kuin raastavat aamun tunnit odottelin töissä sitä, että klinikat aukeavat. Ihme ja kumma, sain kuin sainkin ajan juuri sinne minne toivoinkin, joten kävimme tutustumassa ensimmäistä kertaa Vaajakosken Otsoon eläinlääkäri Kalle Varesmaalle.

Kolmen pintaan iltapäivällä suuntasimme hienolle, uudelle klinikalle. Eläinlääkäri katseli hetken Santun kynkkäämistä, ja sanoi epäilevänsä joko ristisidevammaa tai sitten venähdystä. Myös eläinlääkäri löysi saman kipukohdan, eli juurikin sisimmän varpaan. Näin jo vähän ehdin huokaista, kun ajattelin, että kyse nyt sitten tuskin on polven ristisiteestä. Lääkäri tahtoi vielä rauhoittaa Santun, jotta hän pääsee tunnustelemaan polven kunnolla, ja samalla kuvaamaan tassun. Santtuun siis tuikattiin rauhoite, ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Santtu oli aivan samanlainen kuin Vekku aikanaan, millään ei olisi ollut kiva antaa väsymykselle periksi. Lopulta kuitenkin oli Santun pakko luovuttaa, ja antaa väsymykselle valta. 

Santtu nukahtamaisillaan rauhoitteen antamisen jälkeen.

Polvi tosiaan oli kunnossa, ja sen jälkeen lähti Santtu röntgeniin. Hetken aikaa odottelimme vastaanotossa, kunnes lääkäri tuli kutsumaan meidät katsomaan kuvia. Tässä vaiheessa arvasin, että jotain siellä on, koska hän vei meidät kuvien ääreen. Kieltämättä oli hieman deja vu -olo, aivan samalla tavalla minut vietiin katsomaan Vekun tassuröntgeneitä, kun ell löysi sieltä vakavan nivelrikon... Ylipäätään koko reissu nostatti monet tunteet pintaan Vekku-vaarin hoidoista. No, joka tapauksessa. Mitä siellä kuvissa näkyi? Santun sisin, eli juurikin se aristava varvas, on murtunut! Missä ja miten, ei mitään tietoa! Joka tapauksessa murtuma oli täysin selvä, onneksi kuitenkin siistipintainen. Harmi, etten tajunnut ottaa röntgenistä valokuvaa edes kännykällä. 

Väsähtänyt tutkittava.

Nyt sitten täällä eletään sairastuvan elämää. Santtu sai jalkaansa ainakin muutamaksi ekaksi päiväksi tassupaketin, jotta Santtu siteenkin takia varoisi hieman käyttämästä jalkaansa. Vähintään kaksi viikkoa täysilepoa, eli vain pissalle ja takaisin sisälle, jonka jälkeen otetaan kontrollikuva. Koska Santtu on vielä näin nuori, varvasmurtumat paranevat kuulemma nopeasti, ja uskoisin että viimeistään kuukauden päästä pääsee Santtukin normaaliin tapaan juoksentelemaan. Nyt kuitenkin täytyy Santtu yrittää pitää levossa, jotta varpaasta tulisi varmasti hyvä ja kestävä. Meillä mahtaa olla melkoiset kaksi viikkoa...

Suloinen potilas.

Onneksi maksoin pari päivää sitten Santun vakuutusmaksun, ja otin ylipäätään vakuutuksen heti sen jälkeen, kun Santtu kotiin saapui. Tapiolan suorakorvaus toimi hyvin ainakin tänään, ja oli mukavaa, että käyntimaksu jäi kohtuulliseksi korvausten jälkeen. Ja nyt sitten kontrolli menee vakuutuksiin myös mukisematta. Varmasti saan nyt harjoitella tassusiteiden tekoa, ja pentukoiran aktivointia sisätiloissa. Kaikki temppu- ja aktivointivinkit otan ilolla vastaan! Myös vieraita meille saa tulla kylään, koska Santtu ei paljoa vammajalallaan pääse mihinkään kulkemaan.

Rankka päivä. Santtu mustan tassupakettinsa kanssa.

Santun viikkokuvat

Laitan vielä erilliseen viestiin Santusta otettuja eilisiä kuvia Laajavuoren päältä. Suurkiitos Sannille taas aivan ihanista kuvista! Olen kyllä mielettömän onnellisessa asemassa, kun kaveri jaksaa viikottain kuvata Santun kasvua. Näin minulle jää aivan ihania muistoja pentuajasta. :-)

Aluksi pakollinen poseerauskuva. Santtu 12 viikkoa. On se komea! <3

Santun korvamuoti samaiselta ikäviikolta

Santtu saalisti ketun

Jiihaa!

Joskus Santtu muistuttaa myös itse kettua ;-)

Onnellinen omistaja

ja onnellinen kaksikko <3

Aika kuluu niin nopeasti

Mulla on itselläni ollut ihan mielettömän kiireinen viikko, enkä ole blogia tosiaan ehtinyt päivittää. Töissä oon ollut aamuvuorossa, ja kaikki illat joko yhden tai kahden koiran kanssa milloin missäkin menossa. Kaikkea en edes muista, mitä olemme tehneet, mutta monessa paikassa on tullut käytyä ja Santtu on nähnyt paljon uusia ihmisiä ja koiria. Paljon on nähty ja koettu, ja sitä paremmin unikin maittaa iltaisin. :-)

Nukkumisasentojen harjoittelua. ;-)

Aino ja Santtu tulevat tosi hyvin juttuun, meno vain villiintyy entisestään. Sisällä painit ovat välillä melko rajuja, mutta Aino kuitenkin aika hyvin varoo Santtua. Santtu on myös keksinyt kiivetä sohvapöydän alatasolle turvaan, jos se ei jaksa leikkiä niin paljoa, mitä Aino sitä haastaa. Aino onkin leikittänyt Santtua niin paljon, että välillä on pakko pistää koirat eri huoneisiin, jotta pentu saa rauhassa nukkua. 

Santun turvapaikka

Santtu pääsi treffaamaan torstaina myös Sinerheimon Annan, kennel Acting, 10-viikkoisia nahkacolliepentuja. Pentuja oli kotosalla vielä kuusi, joten monta leikkikaveri löytyi. Aluksi trikkipennut katsoivat soopelia mörssäriä vähän kummissaan, ja Santustakin tilanne oli vähän erikoinen, mutta äkkiä kaikki juoksivat pitkin isoa pihaa peräkanaa. Varsinkin Maitis-tyttö tunnisti Santun, kun olivat treffanneet jo viime viikon perjantaina kahden kesken, joten Maitiksella ja Santulla leikit kävivät hienosti yhteen.

Tärähtäneitä pentuja...

... eli ainoakaan riekkumiskuva ei onnistunut Haapaniemestä

Santtu kasvaa kohisten, ja jos reilu viikko sitten painoa oli 8,5 kiloa, niin nyt varmaan mennään kymmenen kilon hujakoilla. Juuri tänään juttelin Santun iskän omistajan kanssa, ja kysyin, kuinkahan paljon isikoira mahtaa painaa. Jos tuo hieno Ykä-mies pyörii siellä noin kolmenkymmenen kilon hujakoilla, Santustakaan tulee tuskin mikään pikkumies. ;-) Ruokahalu tuolla koiralla on loistava, joten nappuloita ei kyllä kuppiin jää. Toki välillä kaikkea ei vain jaksa syödä, mutta tällä ruokintamäärällä ei ole ihmekään, ettei ihan kaikkea pieneen mahaan mahdu.

Reppana on joutunut harjoittelemaan myös häkissä olemista.

Eilen 6.10. kävimme Santun kanssa rokotuksilla, madotuksen hoidimme siis viikko sitten perjantaina 28.9. Hyvin meni rokotushommat, eikä Santtu tuntunut edes huomaavan pistosta, vaikka välillä se onkin esittänyt pieniä Draama Kingin elkeitä. Rokotuksen se tosissaan otti kuitenkin vastaan kuin iso poika, eikä äännähdystäkään päässyt. Hommasin samalla Santulle jo EU-passin, joten tulevaisuudessa on sitten mahdollista lähteä ulkomaillekin, kun rokotustodistukset on heti alusta lähtien passiin merkattu. 

Tänään olimme myös SCY Keski-Suomen alaosaston järjestämällä syysretkellä Vesangan metsissä. Santtu meni kuin kala vedessä muiden collieiden (ja Ainon) mukana, ja hirvittävän hauskaa tuntui 2,5 tunnin reissulla olevan. Kyllä muuten oli väsyneitä koiria pitkän aikaa, kun kotiin pääsimme. Santtu ja Aino itse asiassa nukkuivat siivoukseni ajan yhdessä samassa metallihäkissä. On ihanaa, kun koirat tulevat keskenään niin hyvin toimeen.

Mutta hyvin täällä siis pyyhkii! Santtu on vaan edelleen kaiken hehkutuksen arvoinen! Olen edelleen aivan rakastunut tuohon pentuun ja siihen, miten hyvin se kaikki uudet asiat ottaa vastaan. :-)

Syyskuvia

Eipä tänne sen ihmeempiä kuulu Santun kanssa taaskaan. Vähän ollaan istumista ja maahanmenoa treenailtu, pääosin vain lenkkeilty ja tutustuttu uusiin asioihin. :-) Välillä onnistuu jo ruokakupilla istuminen ja katsekontaktin ottaminen, välillä taas tekis mieli hirveää vauhtia rynnätä mistään välittämättä syömään. Mutta pieni koira ei vielä osaa, joten opetellaan. Tällaisista mitättömistä asioista ollaan lähdetty liikkeelle vasta. 

Eilen Santulla tuntui olevan joku "minä itte" -päivä. Se ei olis millään tahtonut tulla sisälle ulkoa, ei millään tulla mun luokse kun naapurit ovat kivempia, eikä millään kulkea reippaasti lenkillä mukana, vaan jäädä tutkimaan hajuja ja muuta mielenkiintoista. Katsotaan, minkälainen päivä on tänään, mutta mietin jo, että liekö pitää vaihtaa frolicit parempiin nameihin. ;-)

Kaveri kävi taas eilen ottamassa Santusta muutamia kuvia. Kaikkia en vielä saanut itselleni, joten alkuviikosta tulee lisää kasvavasta ukosta näytille otoksia. Unohdin muuten aiemmin mainita, että Santtu oli torstaina punnittuna jo 8,5 kiloa! Varmaan on vielä vähän tullut lisää painoa parissa päivässä.

Viikko takana, hyvin pyyhkii

No nyt on Santtu ollut jo viikon kotona! Tai viime viikon torstaina olimme vasta myöhään kotona, mutta kuitenkin. Tosi kivasti on nappulan kanssa mennyt, en voi kuin kehua tuota tyyppiä. Öisin nukkuu nykyään hyvin keittiössä, eikä tee juurikaan tarpeitaankaan sisälle yön aikana. Nyt on Santtukin joutunut olemaan jo noin kahdeksan tunnin työpäiviä yksin (tai siis kaksin Ainon kanssa, eroteltuna tosin), eikä mitään ongelmia ole ollut. Pissat löytyy paperilta pitkän päivän jäljiltä, mutta ääniraita kertoo, ettei Santulla ole ollut mitään asiaa koko päivän aikana. Muutamia pieniä piip-pätkiä kuuluu, mutta nekin sen jälkeen, kun Aino on ensiksi haukkumisellaan herättänyt pennun. Joten yksinolot eivät näytä olevan mikään ongelma, hyvä niin! :-)

Santtu ja oma kori, jossa on hyvä ottaa nokoset :)

Me olemme touhunneet vaikka mitä. Jonkin verran on käynyt kavereita kylässä katsomassa uutta tulokasta, ja Santtuhan ottaa uudet ihmiset iloisella hännänheilutuksella vastaan. Lisäksi olemme käyneet nyt paljon erilaisten tuttujen ja turvallisten koirien kanssa metsälenkeillä. Pari kertaa belgi Oonan kanssa, kertaalleen bordercollie Rokin kanssa ja tänään olimme snautseri Naavan kanssa. Tosi reippaasti pikkuinen kulkee lenkillä mukana, mutta mikään paha villikko tuo ei kyllä ole. Häntä heiluu ja kivaa on, mutta ihan järkyttäviä hepulijuoksuja ei ole vielä näkynyt. 

Santtu tuntuu luonteeltaan tosi mahtavalta! Viikon perusteella sanoisin, että tähän elämäntilanteeseen tuo tyyppi oli oikea lottovoitto. Se on reipas ja rohkea, ihmisille avoin ja koirille myös, mutta ei mikään tungetteleva suinkaan. Temperamentiltään Santtu tuntuu kohtuullisen vilkkaalta, tai ei ainakaan miltään sählältä. Keskittyy hirmu hyvin vieraissakin paikoissa tekemisiin, ja on muutenkin sellainen maltillisen oloinen tyyppi. Nyt olen ihan vähän lähtenyt hakemaan katsekontaktia ja tänä iltana ensimmäistä kertaa vähän testailin istumisen ja maahanmenon opettamista. Santtu on vähän hassu tyyppi, kun tokotemppuja tehdessä se miettii niin hirmuisesti. Sen otsa menee ihan kurttuun ja se selvästi käy vähän "hitaalla", kun keskittyy ajatteluun niin kovasti. :-D Hirvittävän röyhkeä se ei ole, varsinkin kun alkuun naksuttelin siltä katsekontaktia ns. luopumisen kautta. Mutta kyllä se lähtee namilla vedättämiseenkin mukaan, ja nyt taidankin vielä vähän enemmän vahvistaa sitä röyhkeyttä ottaa kädestä. Kyllähän Santun temperamentti tuntuu todella erilaiselta mielettömän sähkän bortsun jälkeen, mutta tykkään siitä, että se on semmonen järkityyppi, keskittyy ja kuuntelee, eikä keksi omiaan. Vekku oli myös enemmän sen tyyppinen, koskaan aika ei mennyt siihen, että olisi pitänyt miettiä häiriöasioita.

Pakko vielä lopuksi kirjoittaa Santun eilisestä huvituksesta. Telkkarista tuli illalla jokin keskusteluohjelma, kun laitoin telkkarin päälle. Televisioruudussa siis selitti joku mies. Santtu kiipesi tv-tason päälle, pussasi telkkaria ja heilutti hirveästi häntää, kun tyyppi kuvitteli jonkun miehen tulleen meille kylään. Tuo on ihan hulvaton otus. :-)

Täältä tullaan elämä!

... Ja tästä alkaa myös Pikkupojan blogi. Pikkupoika on työnimi tälle ihanalle soopelinahkalle, jonka rekisteripapereissa lukee Timonan Chance Can Choose. Näyttäisi siltä, että työnimi vaihtuu kutsumanimeen Santtu. Mahdollista toki on, että nimi vielä johonkin muotoutuu, mutta Santtu tulisi virallisen nimen sanasta chance. :-) 

Pentuahan minulle ei pitänyt tulla. Ei tästä yhdistelmästä (vaikkakin olin siitä kovasti haaveillut), eikä tähän tilanteeseen. Minulla on kuitenkin nuori bordercollie Aino, ja vanhemmillani meidän perheen ensimmäinen koira, sk collieuros Laku. Näin kuitenkin Pikkupojasta kuvan, kun pennut olivat noin neljän viikon ikäisiä. Varmuutta ei vielä silloin ollut, onko pentuja edes vapaana. Kävin kuitenkin pentusia katsomassa kerran ja toisenkin, ja toisen vierailukäynnin jälkeen päätin, että tämä ihana tyyppi muuttaa meille. Joskus kohtalolla tuntuu olevan jotain meidän varalla, kun tuosta pikkupojasta tuli vain jokin ihmeellinen fiilis, että se on mulle. Eikä sitä fiilistä vastaan oikein voinut tapella.

Pikkupoika ja onnellinen omistaja

Santtu muutti siis torstai-iltana 20.9. meille tänne Jyväskylään päivää vaille kymmenen viikon ikäisenä. Kotimatka meni kohtuullisen kivuttomasti, vaikka pari puklausta pääsikin reppanalta etujalkotilaan. Hirmu reipas napero tuo silti oli, ja varsinkin autoilun jälkeen pikkutyyppi kulki häntä pystyssä joka paikassa ja teki tuttavuutta uuteen kotiympäristöönsä.

Mitä meille on kuulunut ensimmäisiin päiviin? Täällä menee loistavasti! Tuo nappula on ihan mieletön! Se on rohkea ja reipas, häntä heiluu koko ajan ja kaikki on kivaa. Kuitenkaan se ei ole kohelo, eikä "liian vilkas" makuuni. Ruokahalu on mieletön, ja leikkikin sujuu ihan mukavasti, joskin enemmän pitäisi leikittää. :-) Aino otti tulokkaan tosi hyvin vastaan, ja eilisestä lähtien täällä on ollut kunnon rallit pystyssä. Ensimmäinen yö oli Santulla tosi levoton, mutta kaksi seuraavaa on jo nukuttu hienosti, mitä nyt välillä keittiön puolelta kuuluu pientä narinaa, kun on tylsää jäädä yksin. Koska Santtu on ollut hirvittävän reipas, mä oon sitä tosi paljon kuljettanut jo joka paikassa, ja vieraitakin on käynyt. Lauantaina kävimme Jyväskylän Kauppakadullakin katsomassa kunnallisvaalihulinaa, ja pentu oli lähes koko ajan kuin kotonaan. Pahimmassa kahvijonotungoksessa vähän jänskätti, mutta heti kun päästiin väljemmille vesille, häntä nousi pystyyn ja heilui taas kolmeen suuntaan samaan aikaan. Santtu ottaa kaikki ihmiset, nuoret ja vanhat, vastaan tosi ystävällisesti, ja vieraat koiratkin taitavat olla mukavia. :-) Meidän seinänaapurissa on kaksi viikkoa vanhempi pk collien urospentu Veeti, jonka kanssa Santtu on saanut leikkiä joka päivä. Pennut ovat saman kokoisia, ja leikit käyvät tosi kivasti yhteen. Hirveän paljon olisi kerrottavaa ensimmäisistäkin päivistä, mutta koska kaikki on sujunut niin hyvin, niin turhaapa kirjoittelen kaikista kivoista tilanteista erikseen. Pentu on kyllä vienyt sydämeni jo täysin! Olen tottakai myös mielettömän onnellinen siitä, että sain vihdoinkin itselleni jollain tavalla Vekusta jatkoa, ja nyt mulla on pojan poika itselläni, joka vieläpä muistuttaa isoisäänsä yllättävän paljon. :-)

Tulevaisuuden suunnitelmia ei vielä varsinaisesti ole. Jos Santusta kasvaa komea tyyppi, tottakai näyttelyissä pyörähdetään. Muuten kaikki lajivalinnat ovat vielä avoinna. Voi olla, että harrastelemme monenlaista ja myöhemmin sitten katsomme, lähdemmekö jossain lajissa kokeisiin tai kisoihin asti. Tärkein taival meillä on kuitenkin opetella yhteinen sävel arkielämään, jotta arjessa on kiva ja helppo olla yhdessä. Aloittelen vähitellen Santun kouluttamista, vielä emme ole opiskelleet yhtään mitään. Edes nimeään ei pikkukoira vielä tunne, koska vasta tänä iltana lopullisesti taisin päättää, että Santtuna tuo tyyppi nyt kulkee.

Blogiin pyrin päivittämään ajoittain kuulumisia ja kuvia, ja ehkä myöhemmin myös treenijuttuja. En lupaa kirjoitella blogia aktiivisesti, mutta yritän silti parhaani. Kunhan joskus saan kotisivut päivitettyä, niin myös Santtu tulee Ainon kotisivuille osoitteeseen http://www.palleron.com. 

Tässä muutama kuva Santtu-pojasta:

Leikkimistä tuliterällä lelulla

Ensimmäinen kuva kasvugalleriaan: Santtu tasan 10 viikkoa

Dumbo :)