Santun terveystulokset

Santtu kävi aiemmin tänä kesänä kuvattavana Kankaanpäässä, ja vihdoin tänään tuli Santun viralliset luustokuvaustulokset. Kuten ell lupailikin, priimaa on Santun luusto, eli lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Samalla kerralla kuvattiin epävirallisesti olkavarret, polvet, niska, selkä ja lanneranka. Missään ei moitteen sijaa ollut, joten tällä luustolla uskaltaa harrastaa. :-)

Nyt täytyisi käyttää Santtu vielä virallisessa silmätarkastuksessa. En usko, että sieltä nuorelta koiralta mitään löytyy, kun Santtu on kerta geneettisesti terveeksi CEA:n osalta tutkittu, mutta aikuistarkastus kuitenkin täytyy tehdä. Nyt sitten on Santulle jo ensimmäinen pentusuunnitelmakin. Myöhempää jalostuskäyttöä katsomme, kunhan ensimmäinen pentue maailmaan tupsahtaa, ja pennuista jotain osviittaa jälkeläisnäytöstä kertyy.

Kävimme pari päivää sitten lenkkeilemässä Laajavuoressa, ja Sanni otti muutaman aivan ihanan kuvan Santusta. Kiitos!

Kuva: Sanni Muurmäki

Kuva: Sanni Muurmäki

Kuva: Sanni Muurmäki

Ei ihan niin onnistuneet jälkitreenit

Jep. Kun tuntui, että leirillä jäljet sujuivat hyvin, ja kouluttajalta tuli positiivista palautetta, niin pitihän sitä tänään käydä tekemässä jälki, jossa sitten oikeastaan kaikki epäonnistuu. Tein tavalliseen tapaan n. 40 metrin jäljen neljällä purkilla meidän lenkkimetsään. Jälki ehti vanheta aika lailla tasan tunnin, kun kävimme koirien kanssa lenkillä odotellessa. Otin Santun jäljen vasemmalta puolelta, ja nyt yritin kiinnittää huomiota, etten tuuppaa itse Santtua takajäljelle. Takajäljen se kuitenkin kävi tsekkaamassa... En ymmärrä, mitä tein väärin, mutta ens jäljelle en ota Santtua ihan kohtisuoraan jälkeä, vaan helpotan tuontia hieman, että lähtisi oikeaan suuntaan. No, itse möhlin sitten heti alussa, kun luulin jäljen lähtevän suoraan eteenpäin, kuten tarkoitus oli kävellä, mutta Santtu itsepintaisesti lähti kaartamaan vasemmalle. Pidätin sitä, ja Santtu rupesi mua tuijottamaan, että hei kun täällä se on. Vähän aikaa pidätin, Santtu kierteli sen verran, mitä löysää oli, ja palasi aina vasemmalle. Sitten tajusinkin jo ekan purkin näkyvissä, ja totesin että niin vaan se koira taas oli oikeassa. Päästin Santun, ja pääsin palkkaamaan. Purkilta Santtu lähti ihan ok, vähän kyllä mun mielestä epätarkasti. Koko ajan teki kuitenkin töitä. Toiselle purkille ihan ok. Toisen ja kolmannen väli oli vähän normaalia pidempi (ehkä 15 metriä), joka teetti Santulle haasteita. Liekö maasto oli tosi tallattu vai mikä oli, mutta Santtu haki hirveästi jälkeä ja risteili. No kyllä se kuitenkin selvitti itsensä kolmannelle purkille, eli onneksi oli koira taas aktiivinen ja teki töitä. :-) Vasta viimeinen väli meni mun mielestä hyvin, ja siinä olikin askeleita muutama vähemmän, joten oli hyvä päästä tosi hyvästä vikasta pätkästä palkkaamaan heti. Eli ei kyllä yhtään hyvä suoritus, joskin ehkä syytän tästä(kin) eniten itseäni, enkä niinkään koiraa. Onneksi koira ei rikki ns. huonoista treeneistä mene, joten ei muuta kuin uusi jälki vaan alle tekemään.

Kävin illalla Vesangassa Kaisan ja Iitan kanssa tekemässä "palauttavan" treenin. Kaisa ajoi samalla kaavalla neljällä purkilla jäljen, mä tein Iitalle ekan jälkitreenin. Annettiin jälkien noin puolisen tuntia vanhentua, ja käytimme koiria rallattamassa. Ehkä oli virhe antaa Santun paahtaa ihan täysillä Iitusen kanssa, kun alla oli jo yksi jälkitreeni ja tunnin lenkki. Iita ajoi eka jälkensä (hienosti!) ja Santtu sitten. Santtu teki kyllä koko ajan töitä, mutta vähän selasi, ja mun mielestä ei vain jaksanut keskittyä niin hyvin kuin aiemmin. Liekö siitä voi koiraa syyttää, onhan meillä ollut aika aktiiviset viime päivät. Mun mielestä vasta viimeinen väli meni ihan ok, josta toki olikin hyvä saada Santulle kunnon palkka, eli iltaruoka. Mutta joo, ei jäänyt mikään loistofiilis tästäkään, vaikkei tämä mikään katastrofi ollut.

Nyt saa Santtu pitää jäljestä pari päivää taukoa, vaikka mulla kamala treenimotivaatio olisikin. On väärin vaatia nuorelta koiralta joka päivä tarkkaa työtä, kun jäljestys on kuitenkin vasta aloitettu, ja niin monta treeniä on tullut noin viikossa tehtyä. Annetaan tyypille vähän aikaa nollata, ja puuhataan vaikka tokoa tai agia. Joku päivä voisi toki olla ihan rehellinen lepopäivä. Hankala vaan pitää nyt tekemättömiä päiviä, kun olen itse kesälomalla ja aikaa olisi treenata vaikka aamusta iltaan. :-) 

Ensimmäiset Jatko2 -treenit

Tänään aloitettiin JATin agilityryhmässä, kun uusi jakso starttasi. Alkeet opetin Santulle itse, ja nyt sitten kun koira on yli vuoden, saamme harrastaa agilitya ohjatussa ryhmässä. Kouluttajanamme on Eija Haarala, joka kisaa cavaliereilla agilityssa. 

Ajattelin Santun olevan aivan liian kokematon Jatko2-ryhmään, mutta tänään selvisi, että siellä on aloittelevia muitakin. Kävimme tän päivän treeneissä lähinnä läpi, ketä meitä on, ja mitä kukakin on tehnyt koiransa kanssa. Santtu on ryhmän nuorin, mutta sehän ei toki meitä haittaa. Esittelyjen ja maksukuittien tarkastusten jälkeen tehtiin ihan vain tsekkaus, miten kenenkin koira lähdössä pysyy. Lähtö ei tähän asti ole Santulle ollut ongelma, joten hyvinhän se siellä pysyi. Lisäksi teimme treenin, jossa katsottiin käden merkitystä ohjauksessa. Aidan siivekkeistä oli tehty ympyrä, ja tarkoituksena oli olla itse ympyrän keskellä ja ohjata koira siivekkeiden ulkopuolella ympyrän kehällä. Kun käden laskee alas, koiran on tarkoitus tulla ohjauksen mukana ympyrän keskelle. Santtu ei vielä ohjausta järin hyvin lue, mutta nopeasti se oppi homman idean. Tuon treenin voisi joskus tehdä uudestaankin. Itsenäisesti teimme läpinäkyvillä ohjureilla 6 kepin treenin, ja tosi nohevasti Santtu jo pujottelee. :-) Kohta vois varmaan testata jo täyttä keppisarjaa. Ohjureiden poistamiseen on toki pitkä aika vielä.

Santtu on muuten ollut tosi väsynyt tänään. Se vain haukoittelee ja nukkuu. Meinasin, että liekö on mitään järkeä agilitytreeneihin edes lähteä, mutta kyllä se nuo lyhyet treenit hyvin jaksoi. Treenien jälkeen pesin Santun, ja pesun jälkeen Santtu virkistyikin hurjasti. Nyt se on tällä kymmenillä eri leluilla leikkinyt illan. Mutta kyllä tommonen leirielämä vielä nuorta koiraa verottaa kovasti. Kuten myös ohjaajaa. :-)

SCY:n harrasteleiri - jälkien jäljillä

Pääsin kuin pääsinkin Santun kanssa Collieyhdistyksen ja Aktiivicollieiden järjestämälle harrasteleirille Hartolan Kunkkulan koiraurheilukseskukseen koko viikonlopuksi. Leiri alkoi jo perjantaina, mutta pääsimme Santun kanssa paikan päälle vasta lauantaina aamusta, kun olin ensiksi yön töissä. 1,5 tunnin unilla lähdin kohti Hartolaa. Nyt jäi sitten Tervakosken näyttely väliin, jonne Santun olin ilmoittanut, mutta eipä kyllä harmittanut, kun leireily varmistui. :-)

Ihan ekat jälkifiilikset ovat, että onneksi lähdin! Meidät oli Santun kanssa pistetty peruutuspaikkojen takia kokeneempien jälkiryhmään, vaikka Santtuhan on kaukana kokeneesta. Vastahan me jälkikausi viime viikolla aloitettiin. ;-) Mutta eihän tuo haitannut, kun kuitenkin kaikille koirille tehtiin omat treenit tason mukaan. Santtu sitten teki vauvatreenejä, ja muille tehtiin maastojen mukaan (Kunkkula on leirikeskuksena muuten mukava, mutta metsälajimaastot ovat surkeat...) pidempiä ja vaikeampia jälkiä. Ryhmän kouluttajana oli Minna Uurainen, ja ryhmässä oli Santun lisäksi kaksi nahkaurosta, yksi pehkonarttu, yksi belgi ja yksi australianpaimenkoira. Kukaan koirista ei ollut jäljellä vielä kisannut, mutta koetavoitteita taisi suurimalla osalla olla. 

Meillä oli viikonlopun treenit jaettu kolmeen pätkään. Lauantaina lähdimme klo 9 ensimmäisen kerran metsään. Santulle tehtiin viimeisenä pentupentu-treeni. Mä oon nyt Santtua ajattanut ilman makkarajälkiä. Kävin tekemässä siis noin 40 metrin jäljen, jossa oli kymmenen metrin välein ruokapurkki. Kun metsään menin, totesin, että eihän tänne voi kokematonta koiraa viedä, kun maasto oli täynnä risukasoja, ja metsä oli erittäin vaikeakulkuinen. Kun olin jäljen tehnyt, totesin kouluttajalle, että maasto on ihan perseestä ja se on vaikeaa näin kokemattomalle koiralle. Yhteistuumin päädyttiin siihen, että ei ajeta sitä jälkeä. Lähdimme hakemaan purkit pois, mutta Santtu lähti kuitenkin mukaan kävelemään. Ajateltiin, että jos se jäljen sieltä ryteiköstä löytää, niin hyvä homma ja palkataan, jos osuu purkille. No hyvinhän se Santtu sen jäljen sieltä maastosta nosti, ja tosi tarkasti löysi tiensä purkilta purkille. Olin ihan äimistynyt, mutta päästiin sitten kuitenkin palkkaamaan ja tekemään jonkinlainen "treeni", vaikkei se nyt ihan sitä ollut, mitä ajateltiin. :-) 

Lounaan jälkeen lähdimme uudelleen metsään iltapäivällä. Nyt meille luvattiin paremmat maastot, mutta pettymys oli kyllä aika suuri, kun perille päästiin. Samanlaista ryteikköä ja hakkuuaukeaa, ja hirvikärpäsiä ihan mielettömästi! No, ötököille ei tietysti kukaan mitään voi, mutta maasto nyt oli kuitenkin ihan kauheaa. Saatiin kuitenkin jokaiselle jonkinlaiset jäljet tehtyä. Santulle tehtiin vastaava harjoitus uudestaan, eli noin kymmenen metrin välein purkit. Santtu nosti jäljen tosi nohevasti, ja etenkin ekalle purkille teki todella hienosti töitä. Loppujäljellä harhaili jonkin verran, ja kulki jäljen sivussa, mutta ilmeisesti myös tuuli painoi hajua jäljeltä sivuun. Välillä jouduin Santtua pidättämään aika paljonkin. Kuitenkin päästiin ihan kohtuullisesta työskentelystä palkkaamaan, ja koira oli koko ajan aktiivinen. Sovittiin, että seuraavan päivän treeni ajetaan vähän eri suuntaan, ettei tuuli vie jälkeä. Santtu selvästi väsähti toisesta jäljestä, vaikka matkaa oli ehkä se 40 metriä. Kovasti vielä kuluttaa pienen koiran päätä, kun nenätyöskentely on kuitenkin vielä uutta, vaikka se luontaista Santulle onkin. Mut kokonaisuudessaan lauantaista jäi hyvä fiilis. Sen lisäksi, mitä tehtiin Santun kanssa, niin itse koen oppineeni myös muiden jälkitreenejä seuraamalla hurjasti. Ehkä se olikin jopa paras anti koko leirillä.

Sunnuntaina oli nokka kohti metsää taas yhdeksältä aamupalan jälkeen. Sunnuntaina meillä vihdoinkin oli kelvolliset maastot. Santulle taas sama treeni. Alunperin oli tarkoitus tehdä pidempi jälkipätkä purkkien väliin, mutta koska koira vielä väsyy, niin teimme ihan samalla kaavalla pentujäljen. Nyt jälki oli vieraan tallaama, joka oli uusi juttu. :-) Päivän aloitimme kuitenkin esineruudulla. Koska kouluttaja risti Santun "luomujäljestäjäksi", niin esineruutukin aloitettiin luomuillen. Tallasimme porukalla n. 5m x 8m alueen, johon laitoimme esineitä. Santtu sai ensimmäisenä ruutuun mennä, ja Santtu päästettiin alueelle vapaana. Sitä ei hetsattu, eikä "valmisteltu", vaan se vaan sai lähteä tutkimaan tallattua aluetta, ja katsoimme, mitä tapahtuu. Santtu lähti itse heti töihin, eli häntä heiluen alkoi haistella. Selvästi se tajusi, että ruudussa on jotain, mutta ei vielä tiennyt, että mitä. Kun Santtu paikallisti ekan esineen, tosi hyvin se siihen tarkensi. Kun kysyin, "mitä sä löysit, mitä siellä on?", niin nappasi ekan esineen jopa suuhunsa. Pääsin tästä palkkaamaan ruoalla, ja ruoan jälkeen se sai lähteä taas töihin. Tarkensi hyvin taas esineelle, nyt se ei sitä tosin nostanut. Kouluttaja sanoi, että esineiden nostaminen kannattaa opettaa erikseen, että nyt antaa vain sen harjoitella muuten esineisiin tarkentamista. Kolme esinettä se bongasi hienosti, ja mikä oli iloinen huomio, Santtu pysyy tallatulla alueella tosi hienosti. Heti, kun meni reunasta yli, tajusi palata ruutuun takaisin. Selvästi on siis pienen pojan päähän mahtunut ajatus siitä, että tallatusta seuraa "jotain". Kolmen esineen jälkeen alkoi jo vähän tulla väsy, ja sitten se bongasi ryhmäläisen läheltä ruutua pilkkomasta nameja. Siihen jäi tyypin työskentely, kun olisi ollut ilmaistakin ruokaa tarjolla. ;-) Otettiin Santtu vielä ruutuun takas, mutta todettiin, että jätetään harjoitus tähän, kun etenkin nuo kolme se nosti hienosti, ja ainakin neljäs (ehkä viideskin) sieltä löytyi.

Itse jälki jouduttiin ajamaan vain kahdelle ekalle purkille asti. Santun jälki tuli sen verran pitkälle, että lopussa tulikin edellisen koiran jäljen ylitys, kun yritimme tehdä Santun jäljen toisen koiran jäljen sisälle. Toin Santun jäljelle sivusta, ja täytyy myöntää, että nyt itse onnistuin ajamaan Santun takajäljelle. Jotenkin tuuppasin sitä, enkä antanut sen lähteä itsenäisesti töihin. Tästä sain kyllä noottia kouluttajalta. ;-) Kun Saatiin Santtu korjattua oikeaan suuntaan, jäljesti se hyvin ekalle purkille, ja samoin toiselle purkille. Tänään työskentely oli tosi tarkkaa. Ei siinä muuta, lyhyt, mutta todella onnistunut treeni! Eikä se vieraan jälki näytä olevan missään määrin hidaste tai vaikeutus. Samalla tavalla teki töitä.

Kaiken kaikkiaan mä oon ihan superhypertyytyväinen! Jälkitreeneihin kasvoi motivaatio ihan järkyttävästi, kun sai vahvistuksen sille, että vien Santtua ihan fiksusti eteenpäin. Santtu oli koko ajan aktiivinen ja motivoitunut jäljelle, ja tavoitteena onkin, että mä saan vaan kulkea narun perässä. Nyt jatketaan näitä "pentupentu"-jälkiä. Vähän pidennetään purkkien väliä, ja heti kun saan kepit treenattua erikseen, niin ne laitetaan jäljelle purkkien sijasta. Sitten myöhemmin lähetään työstämään kulmia ym. Jos mä olen nyt reipas, niin aika pitkälle päästään vielä tänä syksynä. Se vaan vaatii sitä metsään lähtemistä. :-) 

Leiri oli mainio, ja oli kiva saada myös uusia tuttuja, ja nähdä vanhoja! Harmittavasti muihin ryhmäläisiin ei ehtinyt oikein tutustua, mutta ainakin omat treenikamut tulivat tutuiksi. Kiitos seurasta kaikille, ja lämpimät kiitokset etenkin kouluttaja-Minnalle! Sä oot huippu.

Kuolleen blogin herättäminen henkiin?

Niinpä niin. Aina mun blogeille käy näin. Ei tämä uutta ollut, mutta vähänhän se harmittaa, etten sitten kuitenkaan saanut Santun kasvuajasta pidettyä blogia pystyssä. Jotenkin vain tuntuu, että on niin kiire ollut koko ajan... Nyt kuitenkin ajattelin yrittää pistää blogia pystyyn ihan sen takia, että olemme Santun kanssa aktivoituneet treenaamaan tokoa, agia ja jälkeä, joten jonkinlaista treenipäiväkirjaa olisi syytä pitää pystyssä.

Yritän ehkä vähän enemmän kertoa Santun elämästä, mutta nyt olen (yllättäen) lähdössä yöksi töihin, jonka vuoksi en paljoa ehdi kirjoitella. Kaiken kaikkiaan yhteenvetona voi kuitenkin todeta, että Santulle kuuluu hyvää! Siitä on kasvanut tosi mukava nuori nahkacollien alku, jonka kanssa on ilo asua ja elää. Koira ei juuri helpommaksi voi tuosta muuttua, mutta toisaalta samaan aikaan se tykkää touhuta ja oppia uutta. :-) Santun sosiaalisuus ja elämänmyönteisyys jaksaa usein hämmästyttää, että voiko koira todella olla tällainen. Joten hyvin menee.

Perhettämme kohtasi suuri suru toukokuussa, kun Santun rakas ystävä Aino menehtyi keppionnettomuuden seurauksena. Aino jouduttiin lopettamaan 23.5. puolentoista viikon kipuilun seurauksena. Tarkoituksenani on ollut kirjoittaa Ainon blogiin Ainon kuulumisia ja myöhemmin tästä onnettomuudesta, mutta se on tuntunut niin raskaalta edelleen... Mutta jonakin päivänä sen teen. Lyhyesti kerrottuna kuitenkin Aino juoksi suu auki ohueeseen ja pitkään keppiin toukokuun puolivälissä Laajavuoren laskettelurinteillä. Keppi lävisti nielun. Päivystyksessä kuvittelimme, että keppi (noin 5cm) saatiin poistettua, mutta Aino ei parantunut vahvoista lääkkeistä huolimatta. Vein Ainon toiselle klinikalle, jossa epäiltiin keppiä jääneen Ainon sisälle, ja kepinpalan kulkeutuneen kohti lapaa. Aino oli tässä vaiheessa jo erittäin huonossa kunnossa, ja kun vaihtoehtona olisi ollut todella suuri ja ennusteeltaan epävarma leikkaus tai Ainon päästäminen pois, muutaman itkuisen ja lohduttoman päivän jälkeen päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun. Eläinlääkäri tahtoi avata Ainon, ja ruumiinavauksessa paljastui koko lohduton tilanne. Ainon nielun oli lävistänyt yli 20cm keppi, ja kun eläinlääkäri avasi Ainon, löytyi kepistä vielä 18,5cm nielun ja rinnan välistä. :-( On käsittämätöntä, miten Aino pysyi hengissä. Voin vain kuvitella, kuinka kipeä se oli. Näin voi siis todella käydä, vaikkei sitä meinaa todeksi uskoa. Santtu jäi sitten yksin, ja me kaikki jäimme kaipaamaan iloista Ainoa.

No, takaisin Santtuun. Meillä on Ainon lähdön myötä käynyt aika paljon koirakavereita kylässä. Lenkkeilemme myös paljon muiden koirien kanssa, koska Santtu selvästi kaipaa kotiin koiraseuraa. Santtu on ainakin toistaiseksi tullut tosi hienosti toimeen kaikkien lenkkikavereiden kanssa sukupuolesta ja iästä riippumatta, ja toivon saman sosiaalisuuden säilyvän myös Santun vanhetessa.

Näyttelyissä olemme käyneet todella aktiivisesti kesällä. Päivitin näyttelyarvostelut omalle sivulleen, ja niille pääsee yläpalkin kautta. Tärkeimpinä mainintoina ovat kenties Santun kaksi Suomen SERTiä ja Virosta yksi ROP-voitto Pärnun heinäkuisessa näyttelyssä. Santtu sai Pärnusta samalla junnusertin, ja toista junnusertiä Santtu lähtee metsästämään syyskuussa kasvattaja-Tuulan kanssa. 

Yritän päivittää Santun valokuvia ja muita juttuja tänne myöhemmin, samoin niitä treeniasioita. Josko sitä taas jotenkin aktivoituisi tähän blogin pitämiseenkin. Sunnuntaina lähdemme käymään SCY:n järkkäämällä harrastusleirillä Hartolassa. Valitettavasti en päässyt leirille koko viikonlopuksi näiden työvuorojeni takia, mutta onhan se yksikin päivä jotain.

Kontrolli ja tallikoiran elämää

Santtu katselee Karkkia, ja Pasi katselee Santtua.

Eilen kävimme Santun kanssa kontrollikuvissa varvasmurtuman takia. Tällä kertaa Santtua ei onneksi tarvinnut rauhoittaa, vaan lääkäri otti hoitajan kanssa Santun jalasta röngenkuvan ilman rauhoitusta. Nopea käynti oli siis kyseessä.

Lääkäri katsoi kuvaa, ja sanoi varpaan olevan jo hyvää mallia parantumassa, mutta vielä on murtumapinta auki. Ulkoreunasta on kuitenkin murtuma jo hyvin luutunut. Kotiutusohjeisiin lääkäri oli kirjoittanut näin hienon lausunnon:

Santun kontrollikuva varvasmurtumasta. Varvas luutumassa hyvää vauhtia, cortex lateraalisesti jo ehjä, normaali kallus.Santtu myös käyttää jalkaa normaalisti. Suositus parin viikon ajan riehuliikunnan rajoittamista. Ei kontrollikäynnille tarvetta paitsi jos alkaa ontua jalkaa uudelleen.

Kuten lausunnossakin sanotaan, riehuleikkejä ei Santtu pääse vielä leikkimään. Kuitenkin lupa tuli hihnassa (tai vapaana, jos Santtu pysyy kohtuullisen rauhallisena) lenkkeillä maltillisesti. Jo tällaisen liikunnan lisääminen on helpottavaa, niin jollain tavalla saa Santustakin virtaa purettua. Lääkäri oli sitä mieltä, että varvas parantuu varmasti täysin kuntoon. Ainut "murhe" on, että murtumapinta menee hyvin lähelle varpaan nivelpintaa. On siis mahdollista, että jos Santtu joskus alkaa ontua oikeaa takajalkaansa, niin voi vanha vamma alkaa vaivata, jos murtumapinta menee niveleen asti. Ylhäältä otetussa kuvassa murtuma ei niveleen asti mene, mutta koska kuvia ei joka suunnasta saa otettua, ei ole tietoa, miten murtuma etenee varpaassa kolmiuloitteisesti. Eli pahimmillaan tähän nivelväliin voi joskus alkaa muodostua nivelrikkoa, mutta lääkärin sanoin: "Ei murehdita sitä nyt!" Varvas siis varmasti tulee kuntoon, ja nyt kun vielä pari viikkoa rajoittaa Santun menoa, niin eiköhän varvas ole aivan toimiva tulevaisuudessa. :-)

Tänään sitten aloitimmekin Santun aktivoinnin lähtemällä kaverin mukana tallille. Santtu ei ole ennen nähnyt hevosia, ja koska en ole aiempia koiriani tajunnut pentuina totuttaa kavioeläimiin, ajattelin Santun kanssa tehdä poikkeuksen. Lenkkeilmme nimittäin silloin tällöin alueilla, missä tulee hevosia vastaan, ja kieltämättä varsinkin Ainon kanssa tilanteet ovat hieman jännittäviä... 

Tarhasta kurkkiva Karkki.

Santun ensikohtaaminen hevoseen tapahtui, kun lähdimme hakemaan Pasi-suomenhevosta tarhasta. Pasin kaverina tarhassa asui Karkki-niminen puoliverinen, ja Karkki lähti meitä tallille tulijoita portille katsomaan. Santtu nosti hieman niskakarvojaan pystyyn ja häntä laski alas - hiukan siis hirvitti jättikokoinen eläin. Kun Karkki tuli portille, annoin itse hevoselle hieman heinää ja rapsutuksia, ja saman tien Santtu totesi hepan vaarattomaksi, ja alkoi katsella sitä uteliaana. Karkki laskikin ystävällisesti turpansa alas, ja Santtu pääsi Karkkia haistamaan. Siitä alkoi Santun rakkaus hevosiin. 

Otimme Pasin tarhasta, ja pienen harjauksen jälkeen lähdimme kävelyttämään Pasia tietä pitkin. Santtu pääsi kävelylle mukaan, ja voi miten pentu olikin mielissään isosta ystävästään ja siitä, että saa edes vähän kävellä. Santtu katseli Pasia kovin kiinnostuneena häntä heilun, eikä mennyt kauaa, kun Santtu olikin jo Pasin turvan edessä peppu pystyssä kutsumassa Pasia leikkimään. :-) Pasi oli onneksi kiltti koirille, eikä Santun häärääminen turvan edessä saanut suomenhevosta sen suuremmin pois tolaltaan. Sen kuitenkin huomasin, että Santtu ei yhtään ymmärrä väistää hevosta, joten tarkkana sai olla, ettei Santtu mene liian lähelle jalkoja ja jää tallotuksi tai potkituksi.

Yllä on kuvia Santun ja Pasin kohtaamisista lenkillä. "Ihana, Pasi!" Santtu taitaa tuumia.

Lenkkeilyn jälkeen sai Pasi jalkaansa kylmähauteen, ja sillä aikaa ystäväni siivosi heppojen karsinan. Annoin Santun olla vapaana tallissa, ja siinä olikin pennulla monenlaista tutkailtavaa asiaa. Sanoinkin kaverille, että joskus tuntuu, että tuo pentu on jopa liian rohkea. No, tosiasiassa on vain ihanaa, kun koira ei pienistä hetkahda, mutta kyllä mä ihmettelen miten Santtu menikin yksin pitkin tallia ja pihaa häntä heiluen ja samalla uusia asioita etsien. Kävin itse myös varustehuoneessa, jonne Santtu tuli mukaan. Napsautin lähtiessäni valot kiinni, ja huone muuttui aivan pilkkopimeäksi. Santtu ei tuntunut edes huomaavan sitä, että olin lähdössä ja valot sammuivat, kun satulahuoneessa oli niin paljon hajuja ja juttuja, joita olisi ollut kiva tutkia. Vasta kovalla houkuttelulla Santtu suostui tulemaan pois, vaikka ilmeisesti olisi ollut paljon hauskempaa jäädä huoneeseen yksin. Höpsö nappula. :-)

Santtu tutkii maalaismaisemaa

Olen ihan mielettömän ylpeä pienestä Santusta, miten hienosti se tallilla oli mukana. Santtu vaikutti siltä, että se olisi luonnostaan loistava tallikoira sosiaalisen ja uteliaan, mutta kuitenkin ns. järkevän luonteensa takia. Toivonkin, että pääsemme käymään talleilla useammin, koska eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jonakin päivänä minullakin olisi oma kavioeläin... :-) (No joo, se taitaa olla kaukainen haave, mutta haave kuitenkin!)

Santtu-tallikoira katselee, miksi Pasi on pikkukoiran ulottumattomissa karsinassaan. Päivän lopuksi Santtu tajusi myös, että toisessa tarhassa oli kaksi muutakin hevosta. Näyttää, kuin Santtu haaveilisi siitä, josko niistäkin saisi ystäviä itselleen.

Kiirettä pitää, mutta hyvin menee!

Tai kiire on lähinnä täällä omistajan päässä, Santullahan ei oo ollut hoppua nimeksikään, kun on täytynyt vain eristyksissä könöttää... Joka tapauksessa hyvin on mennyt Santun toipuminen, vaikken mitään olekaan ehtinyt kirjoitella blogiin. 

Kävimme yli puolitoista viikkoa sitten siellä lääkärissä, silloin kun viimeisin blogikirjoitus on kirjoitettu. Ei mennyt lääkärikäynnistä ja varpaan murtumisen toteamisesta kuin kaksi päivää, kun Santtu alkoi jo kävellä jalallaan ontumatta. Tassupaketti ei pysynyt paikallaan kuin keskiviikkoon, ja täytyy myöntää, että pennun liikkumisen rajoittaminenkin on ollut välillä haastavaa tuon fiksun bordercollien takia, Aino kun on keksinyt erinäisiä tapoja murtautua pennun luokse leikkitädiksi ja viihdyttäjäksi. Koiraportti on ihan helppo nakki, mutta Aino viihdytti pentua myös taplaamalla itsensä sekä koiraportin että kiinni olevan oven ohitse. Liekö kaikki oikeasti Ainon fiksuutta, mutta ainakin sillä välähtää yrittää kaikenlaista. Onneksi vahinkoja ei siitä ole käynyt, että Aino on päässyt hammaspainia muutamia kertoja Santun kanssa leikkimään, koska Santtu ei tosiaan ole ontunut, eikä edes lujempaa kosketusta varpaaseen aristanut yli viikkoon. Kuitenkin olen yrittänyt Santtua vielä pitää levossa, joskin eilen ja tänään on Santtu saanut olla vanhempieni omakotitalon pihassa vähän pihahommisa mukana. 

Santtu 14.10.

Jos joku kysyisi Santulta, että miten on viimeisimmät vähän alle pari viikkoa mennyt, Santtu huutaisi lujaa, että TYLSÄÄÄÄ! Olen Santtua koittanut aktivoida, tosin nyt muutamaan päivään en ole hirveästi itsekään ehtinyt. Mutta varsinkin silloin, kun Santun jalka oli vielä pahimmillaan, naksuttelin Santulle tosi paljon juttuja. Maahanmenon sain vahvistettua jo kohtuullisen hyväksi, ja Santtu välillä jo alkoi mennä maahan ilman käsiapujakin. Nyt pitäisi taas ottaa maahanmeno-kuuri, mutta hyvälle mallille se alkoi mennä, ja kohtuu kivasti Santtu lähtee jo hakemaan asentoa kyynärien kautta, eikä pyllyn puolelta, joka sille tuntui olevan luontaisin tapa mennä maate. Istumista vahvistin myös. Opetin Santulle lisäksi nenäkosketuksen mun käteen (voi ehkä hyödyntää esim tavaroiden tuomiseen käteen asti), ja kosketusalustaa naksuttelin. Lisäksi Santtu on oppinut tassun ja toisen tassun (tosi hyödyllistä, varsinkin kun se tarjoaa tassujaan muutenkin tosi herkästi ;)) ja suukon. Sivulle tuloa oon myös ottanut Santulle, ja hyvin Santtu lähtee hakemaan itseään jo pienelläkin käsiavulla sivulle, mutta suora perusasento ei ole vielä vahvistunut, eli paikka seilaa. Mutta namilla ohjaten toki onnistuu. Olen myös vähän jalan sallimissa rajoissa imutellut Santulle seuruun alkeita. Kiitos Vilmalle hyvistä treeni-/temppuvinkeistä aiempaan blogikirjoitukseen. :-)

Kohta takana oleva viikko on vietetty omakotitalon vahteina "kotikodissani" Jyväskylän Halssilassa, kun vanhempani olivat reissussa. Vahtiviikon myötä myös Laku (perheemme vanhin koira, nahkacollie myös, joka asuu vanhemmillani) on joutunut siedättymään Santtuun. Sisätiloissa en ole Lakua ja Santtua pitänyt yhdessä, koska se ei vielä onnistuisi, mutta portin takaa on poitsut toisiaan katselleet. Ällöttäähän Lakua toki, mutta ei se ihan hirveän kauhistunut siitä enää ole. Aikansa ottaa ennen kuin Laku ja Santtu voivat yhdessä turvallisesti olla, mutta jatkan siedätyshoitoa, kunhan Santun jalka tulee kuntoon. Lakulle on sitä varten ostettu myös kuonokoppa, jotta pääsemme irtolenkeille tulevaisuudessa turvallisesti. 

Ai niin! Sisäsiisteys on ihan mielettömän hyvällä mallilla! Olen suorastaan äimistynyt siitä, miten 14-viikkoinen koiranpentu voi olla käytännössä sisäsiisti. Kun olemme olleet täällä omakotitalossa nyt reilun viikon (muutimme tänne viime viikon perjantaina, ja huomenna lähden taas omaan kotiini), en ole kertaakaan joutunu siivoamaan Santun vahinkoja lattioilta. Aluksi pidin sanomalehteä Santun yksiössä lattioilla, mutta totesin parin päivän jälkeen, että kun ei kerta tule mitään sisälle, niin eipä niitä papereitakaan tarvitse. Tottakai omakotitalosta koira on helppo päästää suoraan ovesta ulos, mutta Santtu selvästi osaa jo pidättää, ja tietää että ulos kuuluu isojen koirien hätänsä tehdä. Vaikka Santtu on ollut työpäivieni (tai -öiden) ajan ollut yksin jopa kahdeksan tuntia, ei mitään ole ollut lattioilla. Toivottavasti tämä jatkuukin näin taas, kun menemme omaan kotiin, mutta en usko, että sen suurempia takapakkeja enää tulee. Ihan käsittämättömän taitava poika, kun noin kolmetoistaviikkoisena rupesi sisäsiistiksi. :-) *kop kop*

Olen ostanut Santulle erilaisia herkkuja kaluttavaksi, ettei elämä kävisi ihan niin tylsäksi. Santtu on saanut maistella siankorvia ja -saparoita, kuivattua ja paistettua keuhkoa, paistettuja putkiluita, paistettua siansorkkaa jne. Aiemmin on ruokavaliossa ollut nameina Froliceja, Natural Menua, kuivattuja lihanpaloja, ja pureskeltavana perus nahkaluita. Vähän on jänskättänyt, että mitä maha tuumaa moisista herkuista, usein kun kaikki tuollainen pistää pakin sekaisin, varsinkin kaikilla meidän perheen koirilla. Mitään mahaoireita ei ole tullut vielä mistään. Olenkin myös siitä iloinen, että tämän "testailun" perusteella Santun maha kestää erinäisiä asioita hyvin ilman ainaista ripulirallia. Santtu on saanut myös nappulan sekaan erilaisia raakoja lihoja, ja hyvin maistuu ja mahakin tykkää. Toivottavasti Santulla pysyykin moinen teräsvatsa. On niin helpottavaa, kun ei tarvitse aina miettiä, meneekö koiralla maha sekaisin.

Eriparikorva <3

Tässä tiivistettynä noin puolentoista viikon kuulumiset. Keskiviikkona on Santulla varvaskontrolli, joten pidetään peukut pystyssä, jotta vihdoinkin saisi Pikkupoika liikkumisluvan, ja Santtu saisi viimeistään ensi viikonloppuna kirmata koirakavereiden kanssa pihalla asti.

Santtu kännää

Nuorena se nähtävästi meidän perheessä aloitetaan. Nimittäin kännääminen. (Tosin tämä taitaa koskea meidän perheen nelijalkaisia ;-)) Santtu siis joutui tänään ensimmäistä kertaa eläinklinikalle ja rauhoitukseen.

Krapulainen Santtu, aivan kuin Vekku. <3

Kävimme eilen iltasella Annen ja Rokin kanssa treenailemassa ja lenkillä. Santtu aluksi touhusi kentällä istumisia, muutamia maahanmenoja, imutuksella seuruun alkeita ja perusasentoa, ja lopuksi leikittiin kettusella oikein pitkät pätkät. Hyvät oli pikkukoiran "treenit", ja on se kyllä ihana, kun ei reagoi häiriöön juurikaan. Jatkoimme treenien jälkeen lenkille, kävelimme Halssilan pururataa pitkin. Aino pääosin hihnassa, Santtu koko lenkin vapaana jolkotellen Rokin seurana. Vähän matkaa sai Ainokin olla irti, ja silloin Santtu koitti vähän juosta isompien mukana. Muuten se lähinnä ravasi, eikä töhöttänyt päättömänä. Aivan loppulenkillä ihmettelin, että liikkuiko Santtu hieman epäpuhtaasti. Kuitenkin askellus parani taas normaalin näköiseksi, eikä Santtu ulahdellut tai muutenkaan oireillut. Häntä heiluen käveli autolle. Menin vanhempieni luokse Halssilaan, ja Santtu kävi nukkumaan isäni syliin noin puoleksi tunniksi. Olimme siitä lähdössä kotiin, ja kun Santtu lähti isän sylistä kävelemään, se ei varannut oikealle takajalalleen painoa juuri ollenkaan. Aluksi luulin, että Santun jalka puutui, mutta kun vaiva ei mennyt ohi, aloin hieman huolestua. Päätin kuitenkin seurata aamuun, mutta Santtu tuli aamullakin vielä aivan kolmijalkaisena vastaan. Itse paikallistin kivun tunnustelujen jälkeen oikean takajalan sisimpään, eli toiseen, varpaaseen. Ei muuta kuin raastavat aamun tunnit odottelin töissä sitä, että klinikat aukeavat. Ihme ja kumma, sain kuin sainkin ajan juuri sinne minne toivoinkin, joten kävimme tutustumassa ensimmäistä kertaa Vaajakosken Otsoon eläinlääkäri Kalle Varesmaalle.

Kolmen pintaan iltapäivällä suuntasimme hienolle, uudelle klinikalle. Eläinlääkäri katseli hetken Santun kynkkäämistä, ja sanoi epäilevänsä joko ristisidevammaa tai sitten venähdystä. Myös eläinlääkäri löysi saman kipukohdan, eli juurikin sisimmän varpaan. Näin jo vähän ehdin huokaista, kun ajattelin, että kyse nyt sitten tuskin on polven ristisiteestä. Lääkäri tahtoi vielä rauhoittaa Santun, jotta hän pääsee tunnustelemaan polven kunnolla, ja samalla kuvaamaan tassun. Santtuun siis tuikattiin rauhoite, ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Santtu oli aivan samanlainen kuin Vekku aikanaan, millään ei olisi ollut kiva antaa väsymykselle periksi. Lopulta kuitenkin oli Santun pakko luovuttaa, ja antaa väsymykselle valta. 

Santtu nukahtamaisillaan rauhoitteen antamisen jälkeen.

Polvi tosiaan oli kunnossa, ja sen jälkeen lähti Santtu röntgeniin. Hetken aikaa odottelimme vastaanotossa, kunnes lääkäri tuli kutsumaan meidät katsomaan kuvia. Tässä vaiheessa arvasin, että jotain siellä on, koska hän vei meidät kuvien ääreen. Kieltämättä oli hieman deja vu -olo, aivan samalla tavalla minut vietiin katsomaan Vekun tassuröntgeneitä, kun ell löysi sieltä vakavan nivelrikon... Ylipäätään koko reissu nostatti monet tunteet pintaan Vekku-vaarin hoidoista. No, joka tapauksessa. Mitä siellä kuvissa näkyi? Santun sisin, eli juurikin se aristava varvas, on murtunut! Missä ja miten, ei mitään tietoa! Joka tapauksessa murtuma oli täysin selvä, onneksi kuitenkin siistipintainen. Harmi, etten tajunnut ottaa röntgenistä valokuvaa edes kännykällä. 

Väsähtänyt tutkittava.

Nyt sitten täällä eletään sairastuvan elämää. Santtu sai jalkaansa ainakin muutamaksi ekaksi päiväksi tassupaketin, jotta Santtu siteenkin takia varoisi hieman käyttämästä jalkaansa. Vähintään kaksi viikkoa täysilepoa, eli vain pissalle ja takaisin sisälle, jonka jälkeen otetaan kontrollikuva. Koska Santtu on vielä näin nuori, varvasmurtumat paranevat kuulemma nopeasti, ja uskoisin että viimeistään kuukauden päästä pääsee Santtukin normaaliin tapaan juoksentelemaan. Nyt kuitenkin täytyy Santtu yrittää pitää levossa, jotta varpaasta tulisi varmasti hyvä ja kestävä. Meillä mahtaa olla melkoiset kaksi viikkoa...

Suloinen potilas.

Onneksi maksoin pari päivää sitten Santun vakuutusmaksun, ja otin ylipäätään vakuutuksen heti sen jälkeen, kun Santtu kotiin saapui. Tapiolan suorakorvaus toimi hyvin ainakin tänään, ja oli mukavaa, että käyntimaksu jäi kohtuulliseksi korvausten jälkeen. Ja nyt sitten kontrolli menee vakuutuksiin myös mukisematta. Varmasti saan nyt harjoitella tassusiteiden tekoa, ja pentukoiran aktivointia sisätiloissa. Kaikki temppu- ja aktivointivinkit otan ilolla vastaan! Myös vieraita meille saa tulla kylään, koska Santtu ei paljoa vammajalallaan pääse mihinkään kulkemaan.

Rankka päivä. Santtu mustan tassupakettinsa kanssa.

Santun viikkokuvat

Laitan vielä erilliseen viestiin Santusta otettuja eilisiä kuvia Laajavuoren päältä. Suurkiitos Sannille taas aivan ihanista kuvista! Olen kyllä mielettömän onnellisessa asemassa, kun kaveri jaksaa viikottain kuvata Santun kasvua. Näin minulle jää aivan ihania muistoja pentuajasta. :-)

Aluksi pakollinen poseerauskuva. Santtu 12 viikkoa. On se komea! <3

Santun korvamuoti samaiselta ikäviikolta

Santtu saalisti ketun

Jiihaa!

Joskus Santtu muistuttaa myös itse kettua ;-)

Onnellinen omistaja

ja onnellinen kaksikko <3

Aika kuluu niin nopeasti

Mulla on itselläni ollut ihan mielettömän kiireinen viikko, enkä ole blogia tosiaan ehtinyt päivittää. Töissä oon ollut aamuvuorossa, ja kaikki illat joko yhden tai kahden koiran kanssa milloin missäkin menossa. Kaikkea en edes muista, mitä olemme tehneet, mutta monessa paikassa on tullut käytyä ja Santtu on nähnyt paljon uusia ihmisiä ja koiria. Paljon on nähty ja koettu, ja sitä paremmin unikin maittaa iltaisin. :-)

Nukkumisasentojen harjoittelua. ;-)

Aino ja Santtu tulevat tosi hyvin juttuun, meno vain villiintyy entisestään. Sisällä painit ovat välillä melko rajuja, mutta Aino kuitenkin aika hyvin varoo Santtua. Santtu on myös keksinyt kiivetä sohvapöydän alatasolle turvaan, jos se ei jaksa leikkiä niin paljoa, mitä Aino sitä haastaa. Aino onkin leikittänyt Santtua niin paljon, että välillä on pakko pistää koirat eri huoneisiin, jotta pentu saa rauhassa nukkua. 

Santun turvapaikka

Santtu pääsi treffaamaan torstaina myös Sinerheimon Annan, kennel Acting, 10-viikkoisia nahkacolliepentuja. Pentuja oli kotosalla vielä kuusi, joten monta leikkikaveri löytyi. Aluksi trikkipennut katsoivat soopelia mörssäriä vähän kummissaan, ja Santustakin tilanne oli vähän erikoinen, mutta äkkiä kaikki juoksivat pitkin isoa pihaa peräkanaa. Varsinkin Maitis-tyttö tunnisti Santun, kun olivat treffanneet jo viime viikon perjantaina kahden kesken, joten Maitiksella ja Santulla leikit kävivät hienosti yhteen.

Tärähtäneitä pentuja...

... eli ainoakaan riekkumiskuva ei onnistunut Haapaniemestä

Santtu kasvaa kohisten, ja jos reilu viikko sitten painoa oli 8,5 kiloa, niin nyt varmaan mennään kymmenen kilon hujakoilla. Juuri tänään juttelin Santun iskän omistajan kanssa, ja kysyin, kuinkahan paljon isikoira mahtaa painaa. Jos tuo hieno Ykä-mies pyörii siellä noin kolmenkymmenen kilon hujakoilla, Santustakaan tulee tuskin mikään pikkumies. ;-) Ruokahalu tuolla koiralla on loistava, joten nappuloita ei kyllä kuppiin jää. Toki välillä kaikkea ei vain jaksa syödä, mutta tällä ruokintamäärällä ei ole ihmekään, ettei ihan kaikkea pieneen mahaan mahdu.

Reppana on joutunut harjoittelemaan myös häkissä olemista.

Eilen 6.10. kävimme Santun kanssa rokotuksilla, madotuksen hoidimme siis viikko sitten perjantaina 28.9. Hyvin meni rokotushommat, eikä Santtu tuntunut edes huomaavan pistosta, vaikka välillä se onkin esittänyt pieniä Draama Kingin elkeitä. Rokotuksen se tosissaan otti kuitenkin vastaan kuin iso poika, eikä äännähdystäkään päässyt. Hommasin samalla Santulle jo EU-passin, joten tulevaisuudessa on sitten mahdollista lähteä ulkomaillekin, kun rokotustodistukset on heti alusta lähtien passiin merkattu. 

Tänään olimme myös SCY Keski-Suomen alaosaston järjestämällä syysretkellä Vesangan metsissä. Santtu meni kuin kala vedessä muiden collieiden (ja Ainon) mukana, ja hirvittävän hauskaa tuntui 2,5 tunnin reissulla olevan. Kyllä muuten oli väsyneitä koiria pitkän aikaa, kun kotiin pääsimme. Santtu ja Aino itse asiassa nukkuivat siivoukseni ajan yhdessä samassa metallihäkissä. On ihanaa, kun koirat tulevat keskenään niin hyvin toimeen.

Mutta hyvin täällä siis pyyhkii! Santtu on vaan edelleen kaiken hehkutuksen arvoinen! Olen edelleen aivan rakastunut tuohon pentuun ja siihen, miten hyvin se kaikki uudet asiat ottaa vastaan. :-)